En ole ekonomisti, mutta voin vähän vilkaista

Jotkut tuntuvat uskovan, että työntekijöiden olisi parempi olla ja työmarkkinat toimisivat paremmin ilman ammattiyhdistysliikettä. En ole ekonomisti, mutta voin vähän vilkaista, he tuumaavat.

He ovat väärässä.

Taustalla vaikuttaa kummittelevan taloustieteen malli täydellisestä kilpailusta. Tässä jonkin tuotteen tai palvelun kaupankäyntiä kuvataan kysyntä- ja tarjontakäyrien avulla. Markkina on tasapainossa, kun kysyntä- ja tarjontakäyrät risteävät. Leikkauspiste osoittaa hinnan ja määrän, jolla tuotteen tai palvelun kysyntä on yhtä suurta kuin sen tarjonta.

Jos mallia sovelletaan työmarkkinoihin, kauppatavaraa olisi työvoima, jota työntekijät tarjoavat ja työnantajat ostavat. Tällöin ”hinta” on palkkataso ja ”määrä” vastaa työllisyyttä. Kaksi käyrää ristiin ja voilà – jo ovat työmarkkinat tasapainossa. Miksi turhaan ammattiyhdistysliike puuttuisi niihin?

Malli on yksinkertaisuudessaan viehättävä, mutta sitä vaivaa krooninen sairaus: malli ei kuvaa todellisuutta.

Tämä johtuu mallin oletuksista, jotka eivät vastaa todellisia työmarkkinoita. Taloustieteen mallien opetus ei aina olekaan niiden onnistuminen, vaan epäonnistuminen. On tärkeä tunnistaa, miksi täydellinen kilpailu ei toimi, mitä siitä seuraa ja miten mallia voisi täydentää tai suunnitella paremmaksi. Käydään läpi täydellisen kilpailun epärealistisia oletuksia työmarkkinoiden näkökulmasta.

Oletus 1: Kaikki tietävät kaiken. Jotta malli voisi toimia, työnantajien ja työntekijöiden tulisi tietää toisistaan kaikki mahdollinen. Koska informaatio on puutteellista tai sen etsiminen on vaikeaa, toisilleen sopivat työnantaja ja työntekijä eivät aina löydä toisiaan. Jos taas toisella osapuolella on enemmän tietoa käytössään, epäsymmetria antaa informoidulle osapuolelle valtaa ja markkina häiriintyy. On havaittu, että työntekijöiden puutteellinen markkinatieto heikentää heidän neuvotteluasemaansa. Ammattiliitot tarjoavat tietoa jäsentensä tueksi, mikä tasaa tiedon epäsuhtaa ja vahvistaa työntekijöiden neuvotteluasemaa.

Työntekijöiden on kannattavaa yhdistää voimansa ammattiliiton kautta, jotta työntekijöiden neuvotteluvoima kasvaa ja he voivat vaatia työn hedelmien tasaisempaa jakoa.

Oletus 2: Ostajia ja myyjiä on niin paljon, ettei markkinaan voi vaikuttaa. Todellisuudessa moni toimiala on keskittynyt eli työnantajia on vain kourallinen. Välillä työnantajia on vain yksi, jolloin puhutaan monopsonista. Tällaista markkinoiden keskittymistä voi tapahtua esimerkiksi lainsäädännön turvin tai jos yritys saa etua isosta koosta. Jos markkinoilla ei ole sekä ostajia että myyjiä rutkasti, tuotteen tai palvelun hintaa tai tuotantoa voi manipuloida omaksi hyväkseen muiden kustannuksella. Työnantajilla on tutkitusti markkinavoimaa vaikuttaa palkkatasoon. Tällöin työntekijöiden on kannattavaa yhdistää voimansa ammattiliiton kautta, jotta työntekijöiden neuvotteluvoima kasvaa ja he voivat vaatia työn hedelmien tasaisempaa jakoa.

Oletus 3: Markkinoille voi saapua ja poistua esteittä. Todellisuudessa on paljon toimialoja, joilla työntekijöiltä edellytetään muodollista pätevyyttä tai työnantajilta toimilupia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysaloille ei voi noin vain siirtyä. Vaikka työntekijät tai työnantajat haluaisivat ”äänestää jaloillaan”, alan vaihtaminen ei ole suoraviivaista – joskus se on jopa mahdotonta. Tilanne on vaikea, jos työntekijän mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa ovat rajalliset. Usein työnantaja tunnistaa tilanteen, mikä vahvistaa hänen neuvotteluvaltaansa suhteessa työntekijään. Jälleen hyvä vastalääke palkansaajille on yhdistää voimansa työehtoneuvotteluissa ammattiliittojen kautta.

Oletus 4: Kaupankäyntiin ei liity ylimääräisiä kustannuksia. Täydellisessä kilpailussa kauppa sujuu kuin rasvattu ja tuotteen hinta on kaikille sama. Työmarkkinoilla kaupankäyntiin liittyy kuitenkin kuluja, joten työmarkkina ei vastaa täydellistä kilpailua. Työnantajille kuluja syntyy esimerkiksi työehtoneuvotteluista, rekrytoinneista ja perehdyttämisestä. Työntekijälle työpaikan vaihtaminen voi edellyttää koulutusta, mihin kuluu aikaa ja rahaa. Kun työntekijöiden mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa ovat rajalliset, työnantajien vaikutusvalta kasvaa. Tulos on samanlainen kuin oletuksessa kaksi, jolleivat työntekijät liittoudu keskenään.

Oletus 5: Kaupassa omistusoikeus on selkeästi määritelty. Omistusoikeuden vaihtokauppa on selkeä, jos mietimme ämpäreiden markkinoita. Sinä saat rahaa, minä ämpärin. Sen sijaan työmarkkinoilla kauppatavaraa ovat ihmiset, joita ei voi omistaa. Kaupankäynti pitää rajata koskemaan työpanosta palkkaa vastaan, ja työehtojen vähimmäistasoa tarvitsee säädellä. Tämän voi katsoa rajoittavan täydellistä kilpailua, mutta ei voi mitään. Ammattiyhdistysliikkeellä on tärkeä rooli säällisten työehtojen neuvottelijana, puolustajana ja valvojana.

Edellä lueteltujen oletusten lista ei ole täydellinen. Lisäksi täydellisen kilpailun markkina edellyttäisi, että kaikki työntekijät ja työpaikat olisivat identtisiä, kauppaan ei liittyisi ulkoisvaikutuksia ja päätöksenteko olisi aina ”rationaalista”. Myöskään nämä oletukset eivät aina toteudu työmarkkinoilla. Ammattiliitot tekevät osansa myös näiden puutteiden paikkaamisessa.

Ekstraongelma: Vaikka täydellisen kilpailun markkina toimisi, se ei takaa reilua tulonjakoa. Tämä on ongelmallista siksi, että työmarkkinoiden kauppatavaralla eli työntekijöillä on tunteet ja kokemus oikeudenmukaisuudesta, toisin kuin niillä ämpäreillä. Eriarvoinen lopputulos on usein sitä selkeämpi, mitä epätasaisemmin varallisuus ja osaaminen ovat jakautuneet ennen kaupankäyntiä. Tämä on peruste sille, että markkinamekanismia täydennetään tasaamalla yksilöiden välisiä eroja. Tasausta voi tehdä esimerkiksi verotuksella ja tarjoamalla yhdenvertaisia opiskelumahdollisuuksia. Se miten paljon eroja kurotaan umpeen, on tietenkin poliittinen valinta oikeudesta ja kohtuudesta.

Yksin voi pyytää, mutta yhdessä voi vaatia.

Mitä täydellisen kilpailun markkinasta sitten voi oppia? Malli on hyvä ajattelun kehikko ja markkina on puutteista huolimatta yleensä hyvä tapa järjestää tuotantoa ja vaihdantaa. Silti markkinat tarvitsevat myös ohjausta ja sääntelyä, eikä ylenpalttiseen markkinauskovaisuuteen kannata langeta. Myös työmarkkinoilla ongelmia on vino pino, eikä täydellinen kilpailu toteudu. Työntekijä on lähtökohtaisesti aina työnantajaa heikompi osapuoli.

Ammattiliittojen tehtävä on toimia työntekijöiden tukena ja edunvalvojana, jotta työmarkkinoiden voimasuhteet olisivat tasapuolisemmat. Yksin voi pyytää, mutta yhdessä voi vaatia. Ammattiyhdistysliike puolustaa työntekijöiden oikeutta reiluun palkkaan, sosiaali- ja työttömyysturvaan, hyviin julkisiin palveluihin sekä laadukkaaseen ja tasa-arvoiseen työelämään.

Kuten Columbian yliopiston professori Suresh Naidun kirjoittaa kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n verkkosivuilla julkaistussa artikkelissaan:

”Kun työnantajat ja demokraattiset ammattiliitot neuvottelevat palkoista osana työehtosopimuksia, voi tämä parantaa työmarkkinoiden tehokkuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä tasata osapuolten välisiä voimasuhteita.”