Demokratiassa työpaikkasopimista ohjaa työehtosopimus
Suomelle tavoitellaan nykyistä parempaa kilpailukykyä lisäämällä paikallista sopimista eli sopimista yrityksissä tai työpaikoilla.
Paikallista sopimista koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa kolmikantatyöryhmässä, jonka määräaikaa on jatkettu maaliskuusta kesäkuulle. Paikallisen sopimisen yleisistä pelisäännöistä neuvotellaan lisäksi palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kesken käytävissä työmarkkinaneuvotteluissa.
Paikallisen sopimisen edistäminen ei ole huono tavoite, sillä parhaimmillaan juuri työpaikalla voidaan löytää sekä työntekijöitä että työnantajia hyödyttäviä tapoja toimia.
Onnistuminen edellyttää kuitenkin molemminpuolista ja todellista yhdessä sopimisen halua. Sopijoilla on oltava lisäksi riittävästi tietoa ja taitoa eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten arvioimiseksi niin, että lopputuloksesta tulee toivottu takki eikä vain kukkaro.
Julkinen keskustelu on synnyttänyt käsityksen, että paikallinen sopiminen olisi suomalaisilla työpaikoilla uusi ja outo asia. Näin ei suinkaan ole. Yli puolella työpaikoista on SAK:n luottamushenkilökyselyn mukaan tehty paikallisia sopimuksia kahden viime vuoden aikana.
Yleisintä paikallinen sopiminen on teollisuudessa. Eniten on sovittu palkkaus- ja tulospalkkausjärjestelmistä, työajoista sekä lomarahan vaihtamisesta vapaaksi. Alakohtaisesti vaihtelevat paikallisen sopimisen määrä ja asiat, joista voidaan sopia ja sovitaan paikallisesti.
Yritysten tarpeet paikalliselle sopimiselle vaihtelevat huomattavasti toimialoittain. Palvelualoilla sovitaan useimmiten työaikoihin liittyvistä asioista. Tähän vaikuttavat asiakkaan tarpeet: palvelua ei voi varastoida.
Myös osapuolten valmiudet ja mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen vaihtelevat paljon. Laajimmat sopimisen mahdollisuudet ovat aloilla, joilla työsuhteet ovat pitkiä ja joilla työntekijöiden edustajien määrä ja osaaminen ovat kunnossa.
Saksassa ja Ruotsissa ei paikallisen sopimisen lakia
Paikallisen sopimisen edistämiseksi löytyy monia keinoja. Niistä huonoin on paikallisen sopimisen laajentaminen lainsäädäntöä muuttamalla. Laki loisi ohitustien, jolla sivuutetaan alakohtaiset työehtosopimukset.
Julkilausuttuna tahtona on lähentää suomalaista paikallisen sopimisen kulttuuria saksalaiseen tai ruotsalaiseen. Ensin tulisi kuitenkin perehtyä siihen, mikä näissä maissa on paikallisen sopimisen osalta toisin.
Kuten meillä myös Ruotsissa ja Saksassa paikallista sopimista säätelevät työehtosopimukset.
Itse asiassa kaikissa länsimaisissa demokratioissa paikallinen sopiminen perustuu työehtosopimuksiin, ei sopimukset ohittavaan lainsäädäntöön.
Missä viipyy laajempi keskustelu?
Paikalliselle sopimiselle on julkisessa keskustelussa asetettu ylimaalliset odotukset. Sen avulla luvataan yritysten kilpailukyvyn parantuvan huimasti ja Suomen talouden lähtevän nousuun.
Paikallinen sopiminen tai sen mahdollistavat määräykset eivät kuitenkaan voi olla itseisarvo. Sopiminen on vain väline. Sillä voi saada aikaan hyviä asioita, mutta huonosti hoidettuna paikallinen sopiminen johtaa työpaikkakohtaiseen saneluun ja kilpailuun palkansaajien työehtojen kustannuksella.
Myönteisen paikallisen sopimisen kulttuurin edistäminen edellyttää keskittymistä asioihin, jotka todella tukevat sopimista työpaikoilla.
Tarvitaan valmiutta laajempaan keskusteluun työn ja työehtojen kehittämisestä sekä työntekijöiden mahdollisuudesta vaikuttaa prosessiin.
Paikallista sopimista ei pidä tarkastella yrityksen muusta toiminnasta irrallisena saarekkeena. Se on osa yhdessä tehtävää toimintojen vahvistamista. Olisikin luontevaa, että paikallista sopimista laajennettaisiin osana muuta alakohtaista kehittämistä.
Sen lisäksi, että paikallisen sopimisen edistämisestä tulee sopia osana parhaillaan neuvoteltavaa työmarkkinaratkaisua, todellista työpaikkakohtaista sopimista on lisättävä myös muilla keinoilla.
Luonteva tapa olisi terävöittää Työelämä 2020 -hanketta. Sen kautta voitaisiin tukea palkansaaja- ja työnantajaliittoja, jotta ne pystyvät aloittamaan hankkeita työpaikkakohtaisen tuottavuuden ja paikallisen sopimisen edistämiseksi.
Työmarkkinajärjestöjen, työ- ja elinkeinoministeriön sekä työelämän kehittämistä rahoittavien tahojen yhteinen sitoutuminen paikallisen sopimisen ja tuottavuuden kehittämiseksi olisi sellainen positiivinen signaali, jota suomalainen työelämä nyt tarvitsee.
Annika Rönni-Sällinen
Kirjoittaja on SAK:n työehtoasioiden päällikkö.
Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 23. helmikuuta 2016.
