Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Yt-lain uudistus lisää tiedonk…

Uutinen

Yt-lain uudistus lisää tiedonkulkua ja työmotivaatiota

Vetoomus eduskuntaryhmille 16.11.2006

Yhteistoimintalain uudistusta on valmisteltu valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken jo muutaman vuoden ajan. Nyt eduskunnalle tehty lakiesitys on kaikkien valmistelussa mukana olleiden kannalta tasapainoinen kokonaisuus.

Uudistettu yt-laki lisäisi toteutuessaan tiedonkulkua työpaikoilla. Työmotivaation ja sitä kautta tuottavuudenkin kannalta on tärkeää, että työntekijät tietävät, mitä heidän yrityksissään on tapahtumassa. Uuden lain mukaan työntekijöillä olisi käytettävissään aikaisempaa paremmat ja ennakoivammat tiedot muun muassa yrityksen henkilöstösuunnitelmista.

Kolmikantaisesti valmisteltu yhteistoimintalain uudistus ei nostaisi kynnystä palkata uusia työntekijöitä yrityksiin, vaan parantaisi yhteistoimintaa ja siten myös työntekijöiden sitoutumista työhönsä. Emme usko, että entistä parempi yhteistoiminta voisi olla haitallista sen enempää työnantajan kuin työntekijänkään kannalta. Uudistettu laki ei lisäisi byrokratiaa yrityksissä, sillä pienimpien yritysten rajoitetummat resurssit on laissa otettu huomioon vähäisempinä velvotteina.

Me SAK:laiset, 20-29 henkilön kokoisissa yrityksissä työskentelevät työntekijät vetoammekin eduskuntaryhmiin, että eduskunta kunnioittaisi tehtyä valmistelutyötä ja hyväksyisi yt-lain uudistuksen esitetyssä muodossa. Laki antaa hyvän perustan työelämän kehittämiselle ja aidolle yhteistyölle työpaikoilla.

Kunnioittaen
Hämäläinen J-P, Sähköalojen ammattiliitto
Karrikka Taina, Metallityöväen Liitto
Kataja Sakari, Metallityöväen Liitto
Kemppainen Martti, Metallityöväen Liitto
Klupp Arja, Kemianliitto
Kokkonen Anttoni, Rakennusliitto
Koskinen Riitta, Viestintäalan ammattiliitto
Lappalainen Markku, Metallityöväen Liitto
Nuorala Hannu, Puu- ja erityisalojen liitto
Rantanen Samu, Sähköliitto
Vesa Pekka, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT