Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ystävällistä kuljetuspalvelua …

Linja-autonkuljettajan työssä tarvitaan pelisilmää, Sami Tukiainen kertoo.

Uutinen

Ystävällistä kuljetuspalvelua kaikenikäisille

Yhteiskunta isoissa kaupungeissa pyörii joukkoliikenteen varassa. Sami Tukiainen kuskaa ihmiset turvallisesti töihin ja kouluihin.

”Minulla oli kymmenisen vuotta sitten työttömyysjakso, ja päädyin opiskelemaan logistiikka-alaa. Orientaatiojakson jälkeen piti valita, haluaako henkilö- vai tavaraliikenteen puolelle.

Olen sosiaalinen, joten valitsin henkilöliikenteen. Etuna on, että työssä ole juuri nostelua ja rahti kävelee itse sisään.

Linja-autonkuljettajan työ on äärimmäisen merkityksellistä. Ilman meitä ihmisten olisi hankala päästä töihin, oppilaitoksiin tai kouluihin. Yhteiskunta ainakin suurissa kaupungeissa seisahtuisi.”

Ilman linja-autonkuljettajia monen olisi hankala päästä töihin ja kouluihin ja yhteiskunta seisahtuisi.

”Tämä on asiakaspalvelutuyötä, ja parhaat hetket ovat yksinkertaisia asioita. Minulla on tapana tervehtiä ja kiittää jokaista matkustajaa. Ystävällisyys heijastuu takaisin ja usein saa kiitoksen tai hymyn matkustajalta.

Suurimmat haasteet liittyvät talveen ja liukkauteen. Pahimmilla keleillä hiekotuskalusto ei aina pysy mukana, vaikka kaupunkialueella onkin yleensä hyvin hoidetut kadut.

Vaarallisia tilanteita ei ole juuri ollut. Kerran liikenneympyrässä suojakeli oli hionut kadun peilijääksi. Vaikka tulin ympyrään matelemalla, jarrutus ei auttanut, vaan auto valui hiljalleen penkkaan. Onneksi puskurin ja penkan välissä ei ollut ketään.

Joskus on ongelmia kalustorikkojen tai lämmityksen kanssa. Kaikesta selvitään, kun tietää, mistä apu löytyy.”

Bussin ohjaamon peilistä näkyy Sami Tukiainen istumassa ja pitelemässä rattia.

”Työvuorot kestävät 5–11,5 tuntia. Aamuvuorot alkavat varikolta ajoonlähtötarkastuksella: öljyt, vedet, laturin hihna, renkaiden kunto ja valot. Auto myös puhalletaan käyntiin eli ajoon lähdetään aina puhaltamalla alkolukkoon. Kun rutiinit on suoritettu, ajetaan lähtöpysäkille, josta linja starttaa.

Iltavuorossa mennään ensin firman pikkuautolla keskustaan ja vaihdetaan vuoroa aamun kuskin kanssa. Vuoron jälkeen palataan varikolle, tankataan auto, harjataan lattiat, kerätään löytötavarat. Jos ajetaan sähköbussilla, se laitetaan lataukseen. Sitten lähdetään kotiin nukkumaan.”

Se, että pysyn aikataulussa, antaa hyvän kuvan. Olen myös työnantajan käyntikortti.

”Tiukat aikataulut aiheuttavat joskus stressiä. Jos linja on myöhässä, se on asiakkaan silmissä kuljettajan vika, koska hän seisoo siellä etulinjassa. Se, että pysyn aikataulussa, antaa hyvän kuvan. Olen siis myös työnantajan käyntikortti.

Meillä on erityismatkustajia, ja pelisilmää tarvitaan. On vanhuksia, lapsia, vammaisia ja perheitä ja lastenvaunuja, ja meteliä voi olla. Voi olla päihteiden kanssa kamppailevia, ja on myös yritetty fyysistä väkivaltaa. Onneksi meillä on turvaohjaamot.

Työ on opettanut avarakatseisuutta, pitkäjänteisyyttä ja stressinsietokykyä, joista on hyötyä myös arkielämässä ja omienkin lasten kanssa toimimisessa.”

Sami Tukiainen kantaa rahastussalkkua.

”Linja-autonkuljettajilla on kahdenlaisia rahastussalkkuja, on uusia ja sitten vanhempia ja kuluneempia. Oli helppo valita tuo vanhempi, ne ovat jotenkin juhlavamman näköisiä.

Työajat ovat joskus pitkät, mutta niin ovat vapaatkin. Palkka on suhtkoht hyvä. Me jatkokouluttaudumme viiden vuoden välein, viiden päivän kursseilla, jotta lain vaatima ammattipätevyys saadaan pidettyä voimassa.

Paikallisliikenteessä ihmisten kohtaaminen on voimaannuttavaa ja työ siinä mielessä leppoisaa. Autossa saa istua maisemakonttorissa ja nauttia kauniista näköaloista. Pielisjoen rannat ovat tulleet tutuiksi.”

Sami Tukiainen (34 v.)

”Olen työpaikan työsuojeluvaltuutettu. Haluan olla ihmisen puolella ja on mukavaa, että ihmiset jaksavat työssään. Jos pystyn sitä tukemaan, se on mulle kuin lottovoitto. Työnantajakin ymmärtää, että jos henkilöstö voi hyvin, yrityskin voi hyvin.”

Tämä juttu avaa SAK:n Työelämän ammattilaiset -sarjan. Esittelemme kahden viikon välein SAK:n ammattiliittojen jäseniä ja heidän työtään.