Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Yllätysiskuihin perustuvat ver…

Uutinen

Yllätysiskuihin perustuvat verotarkastukset valtakunnallisiksi (13.10.1999)

Harmaa talous aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain lähes 20 miljardin markan menetykset lähinnä maksamatta jääneinä veroina ja sosiaaliturvamaksuina sekä osin erilaisten tukien ja tulonsiirtojen väärinkäytöksinä. Harmaa talous heikentää hyvinvointipalvelujen ja sosiaalivakuutuksen rahoituspohjaa, vääristää kilpailua, aiheuttaa epävarmuutta ja työttömyyttä sekä murentaa yhteiskuntamoraalia.

SAK on toimittanut valtioneuvoston jäsenille muistion harmaan talouden ehkäisemiseen tarvittavista toimista. Muistiossa SAK edellyttää viranomaisten yhteistyön lisäämistä talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjumisessa. Tarvittavat varat valtioneuvoston syksyllä -98 päättämän torjuntaohjelman toteuttamiseen on turvattava budjetissa.

SAK kiirehtii työryhmän asettamista jatkamaan viranomaisten, elinkeinoelämän ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyötä talousrikollisuuden ja harmaan talouden vähentämiseksi valtioneuvoston linjausten mukaisesti.

SAK esittää, että kolmikantaisesti selvitetään, miten ammattiliitolle voitaisiin antaa mahdollisuus estää ulkopuolisen työvoiman käyttö silloin kun alihankkija tai urakoitsija laiminlyö työnantajavelvoitteensa. Tällainen ns. veto-oikeus on Ruotsin myötämääräämislaissa.

SAK pitää myös tärkeänä, että käännetty verovelvollisuus arvonlisäverotuksessa otetaan rakennus- ja muilla vastaavilla aloilla nopeasti käyttöön myös Suomessa. EU:n jäsenmaista Hollanti, Belgia ja Itävalta ovat näin ehkäisseet veronkiertoa mm. rakennus- ja laivanrakennusaloilla. Tällä hetkellä ostaja voi vähentää hankkimaansa tavaraan tai palveluun sisältyvän arvonlisäveron huolimatta siitä, onko myyjä maksanut omaa veroaan. Esimerkiksi rakennusalalla aliurakkaketjuissa tilaajat ja pääurakoitsijat saattavat vähentää veroja, joita kukaan ei itse asiassa maksa. Käännetyssä mallissa tavara tai palvelu ostetaan verottomana, mutta ostaja maksaa arvonlisäveron. Pääurakoitsijalta tai tilaajalta verot kertyvät varmemmin kuin aliurakoitsijaketjusta.

SAK edellyttää myös kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä veronkierron ja talousrikollisuuden torjumiseksi. Osakkeiden ulkomaalaisomistusta koskevaa rekisteröintiä ja valvontaa tulee tehostaa. Viranomaisyhteistyöhön ja yllätysiskuihin perustuva verotarkastus on laajennettava valtakunnalliseksi. Verotarkastuksia on tuettava myös tarkistamalla tarvittaessa tietojen salassapitosäännöksiä.

Lisätietoja: ekonomisti Ismo Luimula, puh. (09) 7721 311 tai 040 522 3613