Yli sata ay-liikkeen jäsentä surmattiin viime vuonna
Työväestön oikeuksien puolustaminen vaati viime vuonnakin lukuisia kuolonuhreja. Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton VAKL:n keskiviikkona julkaiseman vuosiraportin mukaan 115 ay-liikkeen jäsentä surmattiin heidän ay-toimintansa vuoksi. Määrä aleni vuodesta 2004.
Kolumbia pysyi usean edellisvuoden tapaan vaarallisimpana maana. Siellä äärioikeistolaiset kuolemanpartiot ja ay-liikkeen muut väkivaltaiset viholliset murhasivat 70 ay-johtajaa ja -aktiivia. Tappouhkaus esitettiin 260 ay-aktiiville.
VAKL:n yhteenvedon mukaan 1 600 ay-liikkeen jäsentä joutui väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi, 1 700 vangittiin ja noin 9 000 pidätettiin. Lähes 10 000 menetti työpaikkansa työnantajien sortotoimena järjestäytyneitä työntekijöitä vastaan.
Karkeita hyökkäyksiä ay-liikettä ja sen jäseniä vastaan jatkettiin muun muassa Kiinassa, Irakissa, Burmassa ja Zimbabwessa. Itsenäinen ay-toiminta pysyi yhä kiellettynä useassa Lähi-idän maassa, kuten Saudi-Arabiassa ja Egyptissä. Qatar sen sijaan sallii uudessa työlainsäädännössään vapaiden ay-järjestöjen muodostamisen.
Taloudellisesti kehittyneistä maista Australia heikensi merkittävästi ay-liikkeen oikeuksia. Heikennyksiä toteuttivat myös Kanadan useat maakuntahallinnot.
Euroopassa VAKL arvioi aiempien vuosiraporttiensa tapaan Valko-Venäjän ay-liikkeen pahimmaksi sortajaksi. Viime vuonna myös Moldovan ja Turkin viranomaiset rajoittivat vakavasti ay-aktiivien toimintamahdollisuuksia. Puolassa viranomaiset sekaantuivat ay-järjestöjen toimintaan tavalla, joka on ristiriidassa palkansaajien vapaan järjestäytymisoikeuden kanssa.
Saksaa VAKL huomautti siitä, että se yhä kieltäytyi kumoamasta virkamiesten lakkokieltoa.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut Juhani Artto
juhani.artto@kaapeli.fi