Yli 40 SAK:laisella alalla neuvottelutulos
Yön aikana saatiin neuvottelutulokset sekä kunta-alan sopimuksista että valtion virka- ja työehtosopimuksesta. Kunta-alan sopimukset koskevat yhteensä noin 422 000 työntekijää ja valtion sopimuksen piirissä on noin 73 000 työntekijää.
Viimeisen vuorokauden aikana neuvottelutuloksia on tullut myös muun muassa kumi- ja kemianteollisuuden sähköasentajille, henkilökohtaisille avustajille ja autonrengasalalle.
Neuvottelutulokset ovat ehdollisia. Niiden voimaantulo riippuu muun muassa siitä, arvioivatko työmarkkinajärjestöt kesäkuun alussa neuvottelutulosten kattavuuden riittävän suureksi.
Liitoilla on aikaa neuvotella toukokuun loppuun kilpailukykysopimuksen mukaisista ehdoista. SAK:n sivuilla voit seurata päivitettyjä tietoja neuvottelutuloksista.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt arvioivat sopimuksen kattavuutta keskiviikkona 1. kesäkuuta. SAK:n hallitus on koolla perjantaiaamuna 3. kesäkuuta.