VTY, AKAVA-JS ja Pardia haluavat Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta liikelaitoksen
/VTY 24.4.2001) Valtiosektorin pääsopijajärjestöt Valtion yhteisjärjestö VTY ry, AKAVA-JS ry ja Pardia ry ovat huolissaan valtionhallinnon kehityssuunnasta, jonka mukaan kaikki muu, paitsi alojen ydintoiminnot halutaan ulkoistaa. Järjestöjen mielestä kehityssuunta on johtanut siihen, että Puolustushallinnon Rakennuslaitoksen tulevaisuus, toimintamahdollisuudet ja työpaikat ovat uhattuina. Järjestöt pitävät valittua toimintalinjaa vääränä.
Pääsopijajärjestöt kirjelmöivät asiasta alkuviikosta pääministeri Paavo Lipposelle sekä valtiovarain- ja puolustusministeriöön niin ministeri- kuin virkamiestasollekin.
VTY, AKAVA-JS ja Pardia eivät lausuntonsa mukaan kannata selvitysmies Ukko Laurilan esitystä laitoksen yhtiöittämistä ja sen myöhemmästä myynnistä. Järjestöjen mielestä tämä merkitsee itsenäisen toiminnan lakkauttamista.
Valtiosektorin pääsopijajärjestöt muistuttavat lausunnossaan siitä, että nykyisten suunnitelmien toteutuessa puolustusvoimista on tulossa vuokralainen, jonka on maksettava jatkossa käyttämistään kiinteistöistä käypä vuokra, kiinteistö- ja huoltokuluista markkinahinta sekä uutena kulueränä mahdollisen ulkopuolisen yhtiön tuottotavoite.
Järjestöt toteavat, että palveluja edelleen joudutaan käyttämään maan turvallisuuden kannalta kriittisissä tiloissa ja olosuhteissa. Tästä johtuen palvelujen tuottajalta ja sen henkilöstöltä vaaditaan erityistä luotettavuutta ja osaamista. Puolustushallinnon Rakennuslaitos täyttää nämä vaatimukset, eikä muuta vastaavaa toimijaa löydy markkinoilta.
Valtion pääsopijajärjestöt esittävät, että yhtiöittämisen ja myymisen sijaan Puolustushallinnon Rakennuslaitoksesta tehdään siirtymäajan jälkeen liikelaitos, joka hoitaisi puolustushallinnon kiinteistöjä. Henkilöstön aseman turvaaminen edellyttää siirtymäaikojen käyttämistä.