Volkswagenin Sao Paulon autotyöläiset pelastavat työpaikkoja palkan alennuksella

26.11.2001 12:58
SAK

Sao Paulossa Volkswagenin työläiset ovat hyväksyneet palkkojensa ja työaikojensa 15 prosentin supistuksen. Sillä pelastetaan 3 000 työpaikkaa. Ratkaisua edelsi työnantajan ilmoitus 3 000 työläisen irtisanomisesta. Yhtiö perusteli sitä työläisten liian korkeilla palkoilla ja uusien autojen heikolla kysynnällä. Päätökseen sisältyy 700 työntekijän vapaaehtoinen siirtyminen eläkkeelle.

Aiemmin VW:n toisella Sao Paulon tehtaalla työläiset hyväksyivät vastaavanlaisen 15 prosentin supistuksen. Sillä he estivät 1 000 työpaikan menetyksen.

VW:n mielestä ongelmia on kasannut se, että alan voimakkaat ammattiliitot ovat aiempina vuosina kyenneet painostamaan jäsenilleen liian korkeita palkankorotuksia. Yhtiöllä on Brasiliassa 27 000 työntekijää ja runsaan neljänneksen osuus uusien autojen markkinoista.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.