Veronkiristykset syövät ostovoimaa ensi vuonna

Palkansaajien ostovoima supistuu ensi vuonna, kun valtio kiristää verotusta. Vielä tänä vuonna keskipalkkaisen työntekijän ostovoima kasvaa 0,7 prosenttia, kun vastaavasti ensi vuonna se kutistuu 1,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan (Tukuseton) määräaikaisraportista.
27.06.2012 14:41
SAK
Olli Koski

– Verotus kiristyy, kun valtio kohottaa arvonlisäveroprosentteja ja pidättäytyy tekemästä ansiotuloverotuksen asteikkoihin inflaatiotarkistuksia. Talouskasvu on viime aikoina ollut kotimaisen kulutuksen varassa, mutta tämän jatkuminen on nyt uhattuna, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo.

Suuri osa vuoden 2013 verotuksen kiristymisestä selittyy yleisradioveron käyttöönotolla. Tämä veronkiristys on osittain näennäinen, sillä suurin osa kotitalouksista on maksanut tähän asti televisiolupamaksua, joka nyt poistuu. Ilman yleisradioveron vaikutustakin keskipalkkaisen ostovoima pienenee 0,6 prosenttia ensi vuonna.

Raamisopimuksessa sovitut palkankorotukset sekä muut tekijät kohottavat palkkoja nimellisesti tänä vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna arviolta 2,6 prosenttia. Inflaation ennustetaan toisaalta hidastuvan ensi vuonna hieman, 2,7 prosentista 2,5 prosenttiin. Palkkaverotuksen kiristyminen kuitenkin kääntää ostovoimakehityksen negatiiviseksi.

– Hyvinvointivaltio on SAK:lle tärkeä ja sen vuoksi ymmärrämme toki veronkorotusten välttämättömyyden tässä tilanteessa. Mutta veronkiristysten tie alkaa vähitellen päättyä, kun kokonaisveroaste on lähestymässä 44 prosenttia kokonaistuotannosta, Olli Koski toteaa.

– Seuraavalla sopimuskierroksella osapuolet oletettavasti tulevat haluamaan ennustettavampaa ja ostovoimakehitystä edistävämpää talouspolitiikkaa valtion taholta. Tämän onnistuminen riippuu kierroksen muodosta ja talousnäkymistä yleisemmin, Koski kommentoi.

Raamisopimuksen kustannusten mitoitus vaikuttaa Tukuseton raportin perusteella onnistuneelta. Suomen kilpailukyky on pysynyt suhteellisen korkealla tasolla. Tänä vuonna vielä euron ulkoisen arvon heikkenemisen arvioidaan hyödyttävän Suomen vientiteollisuutta.

Valtiovarainministeriön tiedote ja Tukuseton raportti

Lisätietoja:

Pääekonomisti Olli Koski, puh. 050 541 9645

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.