Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Vappupuheet verkossa

Uutinen

Vappupuheet verkossa

SAK:laisen ay-liikkeen tilaisuuksissa yli 70 000 osallistujaa

Hakaniemen torilla esiintyi mm. Uusi Kukka -yhtye. Kuva: Marjut Vainio.

SAK:lainen ammattiyhdistysliike järjesti tänä vuonna vappujuhlia yli 60 paikkakunnalla. Juhliin osallistui yhteensä yli 70 000 ihmistä. Eri puolilta maata saatujen tietojen mukaan osallistujamäärät kasvoivat selvästi viime vuodesta.

Hakaniemen torilla järjestetyssä Helsingin Työväen Vappujuhlassa oli noin 15 000 osallistujaa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna. Tampereen vappujuhlassa osallistujia oli noin 7 000, Oulussa, Joensuussa ja Vaasassa kussakin 5 000, Jyväskylässä 4 000, Hämeenlinnassa 3 000, Kotkassa 2 000, Lappeenrannassa 1 500, Äänekoskella 1 500 ja Iisalmessa 1 100.

Puheenjohtaja Lauri Ihalainen puhui tänä vappuna Kotkassa ja Haminassa. Talouskasvun ripeytyminen ja työttömyyden nujertamisen jatkuminen vaatii väkevää kolmikantayhteistyötä ja solidaarisuutta, painotti Ihalainen. Ensi syksyn työmarkkinaratkaisun on Ihalaisen mukaan parannettava työllisyyttä ja ostovoimaa.

SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara korosti Seinäjoella pitämässään puheessa kestävän taloudellisen kasvun merkitystä työllisyyden ja hyvinvoinnin parantajana. Kasvun ehtona on perusteollisuuden energian saannin turvaaminen, totesi Ahmavaara.

KTV:n puheenjohtaja ja SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori edellytti puheissaan Hangossa ja Karjaalla, että työstä saadulla palkalla on voitava tulla toimeen. Hänen mukaansa useiden poliitikkojen ja työantajien edustajien puheenvuoroissa tämä ay-liikkeen ja poliittisen työväenliikkeen perusvaatimus on viime aikoina kyseenalaistettu, milloin vaatimalla palkkaerojen kasvattamista, milloin ajatuksella täydentää ansiotuloja toimeentuloturvalla.

Vappupuheita ja niiden referaatteja löytyy kohdasta Ajankohtaista | Kuukauden teema.