Valtakunnalliset SAK-päivät Jyväskylässä
Turvallinen tulevaisuus yhdessä 5.-6.10.2002
Kahden vuoden välein järjestettävät valtakunnalliset SAK-päivät järjestettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Jyväskylän Paviljongissa oli koolla viitisensataa SAK:n ammatillisten paikallisjärjestöjen jäsentä. Tämänvuotisten päivien otsikkona oli Turvallinen tulevaisuus yhdessä.
Valtakunnallisilla SAK-päivillä keskusteltiin ajankohtaisista teemoista, kuten EU:n laajentumisesta, ja järjestetään liittokohtaisia tapaamisia. Ensimmäisenä päivänä puheenvuoron käytti myös työministeri Tarja Filatov.
Ammatillisten paikallisjärjestöjen edustajat käsittelivät SAK-päivillä ajankohtaisia työelämään liittyviä teemoja neljässä pienseminaarissa:
Työssä ja arjessa – työntekijät työpaikkansa kehittäjinä -seminaari selvitti, millaisia kokemuksia paikallisesta sopimisesta on ollut työelämän kehittämisessä työpaikkatasolla ja missä määrin paikallinen sopiminen on lisännyt turvallisuutta, hyvinvointia ja viihtyvyyttä työelämässä.
Isi ja äiti työssä – työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen -seminaari kehitti ajatuksia siitä, miten pärjätä työn ja kodin ristipaineessa. Seminaarissa asiantuntijat kertoivat myös työeläkelakien uudistamisesta ja siitä, miten hoivapalvelut aiotaan jatkossa turvata kunnissa.
Tehoa aluekehittämiseen – kumppanuus, yhteistyö ja osaaminen aluekehityksessä -seminaarissa mietittiin, minkälainen aluepolitiikan, aluekehittämisen ja seutuyhteistyön rooli on käytännön työssä alueiden näkökulmasta.
Liikkeessä edelleen – järjestäytyminen ja sukupolvenvaihdos oli vuorovaikutteinen seminaari, jossa käytiin läpi aikaisempien vuosien järjestäytymis- ja sukupolvenvaihdostyötä ja luotiin katsetta tulevaan.
Ohjelma
Valtakunnallisten SAK-päivien ohjelma
Puheita
Lauri Ihalainen: Kattava tupo ja vahvat työllisyystoimet rakentamaan siltaa epävarmuuden yli (5.10.2002)
Pekka Ahmavaara: EU: seuraavat askeleet (6.10.2002)