Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Uusi keskusjärjestö on hyvä ju…

Teijo Paananen, Terhi Suoraniemi, Kristo Korpela ja Sini Heikkinen toivottavat uuden keskusjärjestön tervetulleeksi.

Uutinen

Uusi keskusjärjestö on hyvä juttu

Uuden keskusjärjestön perustaminen on hyvä juttu, sanovat SAK:n valtuuston jäsenet Sini Heikkinen, Terhi Suoraniemi, Teijo Paananen ja Kristo Korpela. Heidän mielestään palkansaajat tarvitsevat järjestön, joka on vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja.

– Uuden keskusjärjestön perustaminen on tapa vastata maailman muuttumiseen, sanoo Teijo Paananen Puuliitosta

Muutos on kiihtynyt viime vuosina ja haastaa palkansaajaliikkeen uudistamaan edunvalvontaansa ja toimintatapojaan. Esimerkiksi julkisuuden ja siihen vaikuttamisen merkitys on lisääntynyt, aprikoi Paananen.

Valtuutetut peräänkuuluttavat palkansaajaliikkeeltä vankkaa etunojaa, jossa ei vain vastata työnantajien syöttöihin vaan syötetään aktiivisesti itse asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Uutta keskusjärjestöä valmistelee 49 ammattiliittoa lähinnä SAK:sta ja STTK:sta.

– Tämä olisi pitänyt toteuttaa jo aikaisemmin, mutta hyvä, että liitot lähtivät nyt liikkeelle, sanoo Sini Heikkinen Palvelualojen ammattiliitosta PAMista.

Terhi Suoraniemi Julkisten ja hyvinvointialojen liitosta JHL.stä pitää hyvänä sitä, että uusi palkansaajakeskusjärjestö kokoaa saman katon alle hajallaan eri järjestöissä olevan asiantuntijuuden.

– Se merkitsee parempia resursseja ja tehokkaampaa toimintaa.

Sini Heikkinen toivoo uutta keskusjärjestöä rakentavilta pitkämielisyyttä ja sitkeyttä. Hankkeen ei pidä antaa sortua eteen tuleviin vastoinkäymisiin.

– Varmasti joudutaan menemään epämukavuusalueelle, sillä uuden rakentaminen haastaa aina perinteiset toimintatavat.

Palkansaajat ovat samassa veneessä

Puuliiton Teijo Paananen ja Kristo Korpela Teollisuusalojen ammattiliitosta TEAMista korostavat, että raja-aidat työntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä ovat liudentuneet.

– Työpaikkatasolla edunvalvonnassa tehdään jo paljon yhteistyötä, huomauttaa Kristo Korpela.

Teijo Paananen uskoo, että uusi keskusjärjestö selkeyttää neuvottelukuvioita, parantaa tiedonkulkua ja helpottaa yhteisten tavoitteiden asettamista ja koordinointia neuvottelukierroksilla.

Valtuutetut muistuttavat, että nuorten asema on työmarkkinoilla aiempaa epävarmempi, kun työvoiman vuokraus, nollatuntisopimusten käyttö ja erilaiset keikkatyöt ovat lisääntyneet.

– Tätä kehitystä voidaan suitsia paremmin, jos palkansaajien rintama on yhtenäinen ja vahva.

Pirjo Pajunen