
Jos työuria halutaan pidentää, on osaamisen lisäksi kiinnitettävä huomiota myös työkykyyn, painottaa SAK.
Työuratarkastelussa on osaamisen lisäksi huomioitava myös työntekijän työkyky
Orpon hallituksen asettama selvityshenkilö Jari Lindström esittää yli 55-vuotiaiden työllisyyden edistämiseksi työurahuoltamoa keski- ja lopputyöuralle. SAK pitää ehdotusta kannatettavana, kunhan siinä huomioidaan myös työntekijän työkykyyn vaikuttavia tekijöitä.
Selvityshenkilön ehdotusten pohjalta Orpon hallitus käynnistää työurahuoltamosta kokeilun, jossa on mukana Työterveyslaitos ja Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus Jotpa.
SAK suhtautuu myönteisesti aloitteisiin, joilla lisätään työntekijän toiveiden ja tarpeiden huomioimista työssä. Selvityshenkilö ei kuitenkaan ehdota työnantajan velvollisuuksien lisäämistä huomioidakseen työntekijän toiveita ja tarpeita työn muokkaamiseksi ja osaamisen parantamiseksi.
– Lindströmin selvitys ei tarjoa mitään turvaa työntekijälle avoimien keskustelujen aloittamiseksi eivätkä esille nousseet tarpeet konkretisoidu arjessa muutoksina, ellei työnantajalle aseteta velvoitteita niiden huomioimiseksi, sanoo SAK:n sosiaalipoliittinen asiantuntija Tuuli Glantz.
Työntekijöiden heikot mahdollisuudet vaikuttaa työuransa tulevaisuutta koskeviin asioihin, on yksi suomalaisen työelämän keskeisiä ongelmia. Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien parantaminen tekisi työssä jatkamisesta houkuttelevampaa ja edistäisi tavoitetta työurien pidentämisestä.
– Jos halutaan parantaa työntekijöiden hyvinvointia ja työn tuottavuutta ei riitä, että etsitään ratkaisuja osaamisen tarpeisiin. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota työntekijöiden terveyteen ja työkykyyn liittyviin ongelmiin, Glantz painottaa.
Työuratarkastelussa tulee huomioida osaamisen päivittäminen työuran eri vaiheissa, työterveyshuollon rooli ja tuki, työaikatoiveet, psykososiaalisen kuormituksen hallinta, osallisuus omaa työtä koskevassa päätöksenteossa ja hiljaisen tiedon siirtäminen työuran loppuvaiheissa.
SAK on esittänyt jatkuvan oppimisen tukea lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle. Mallissa 55-vuotiaana saa käyttöönsä kaksi ylimääräistä tukikuukautta, joka mahdollistaa osaamisen päivittämisen työuran loppupuolella.
– Tämä kannustaisi omaehtoiseen osaamisen kehittämiseen. Aiemmin ikääntyneet hyödynsivät aikuiskoulutustukea vähän. Tuen houkuttelevuutta ikääntyneiden keskuudessa voidaan lisätä esimerkiksi tukitasoa nostamalla ja aktiivisella tiedottamisella.
Työuratarkastelun on oltava työntekijälle turvallinen ja siinä on huomioitava muun muassa tietoturvaan ja työntekijän kanssa käytyjen keskustelujen luottamuksellisuuteen liittyvät kysymykset. Lindströmin esityksen mukaisesti tarkastelussa on tarpeen olla keskeisenä toimijana työpaikan ulkopuolinen taho.
Mallia voidaan ottaa työterveyshuollon roolista työpaikan vaarojen ja riskien ennaltaehkäisyssä. Erikseen on varmistettava kyseisen työuratarkastelun toimijan valtuudet ja työnantajan velvollisuudet ryhtyä tarkastelussa päätettyihin toimenpiteisiin.
Konkarit töihin-hankkeessa on haettu selvityshenkilö Jari Lindströmin johdolla keinoja, joilla yli 55-vuotiaiden työllistymistä voitaisiin edistää. Hankkeen loppuraportti luovutettiin tänään työministeri Arto Satoselle ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle.