Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työttömyysturvan ennakkomaksum…

Uutinen

Työttömyysturvan ennakkomaksumahdollisuus laajenee

Euroja kukkarossa

Työttömyyskassojen mahdollisuutta maksaa työttömyysetuuksia ennakkoon ollaan laajentamassa. Tällä hetkellä ennakkomaksumahdollisuus on sovitellussa työttömyyspäivärahassa. Hallitus esitti torstaina 28.5. ennakkomaksumahdollisuuden laajentamista koskemaan kaikkia työttömyysetuuksia. Muutoksen ehdotetaan tulevan voimaan 1.7.2009.

Esityksen mukaan työttömyyskassa voisi tarpeelliseksi katsoessaan maksaa ennakkoa jäsenelleen, joka on jättänyt päivärahahakemuksen. Työttömyyskassat voisivat itse päättää, ottavatko ne ennakkoa käyttöön. Myös ennakkomaksun suuruus olisi vapaasti kassojen päätettävissä.

Maksettava ennakko vähennettäisiin myöhemmin myönnettävästä työttömyysetuudesta. Mikäli ennakkomaksun myöntämisen jälkeen osoittautuu, että oikeutta työttömyysetuuteen ei olisi ollut, ennakko peritään takaisin.

Työttömyyden ja lomautusten nopea kasvu alkuvuonna on ruuhkauttanut monia työttömyyskassoja, mikä on pidentänyt päivärahahakemusten käsittelyaikoja paikoin useisiin viikkoihin. Päivärahan ennakkomaksumahdollisuus turvaisi työttömäksi jääneiden ja lomautettujen toimeentuloa päivärahapäätöksen viivästyessä.