Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työsopimuslain uudistaminen pa…

Uutinen

Työsopimuslain uudistaminen palkansaajille hallituskauden tärkein lakihanke (8.5.2000)

SAK:n hallitus sai maanantaisessa kokouksessaan selvityksen työsopimuslain uudistamisen edistymisestä. SAK:n hallitus pitää myönteisenä, että lakiesitys on määrä käsitellä eduskunnassa vielä ennen eduskunnan kesälomaa, jolloin uudistukset saataisiin voimaan vuodenvaihteessa.

SAK:n hallituksen kokouksessa oltiin kuitenkin huolestuneita kokoomuksen eräiden ministereiden ja kansanedustajien viimeaikaisista kannanotoista, joiden toteutuminen murentaisi lain uudistamiseen tähtäävän, laajalla pohjalla syntyneen kompromissin. Myötäillessään järjestäytymättömien työnantajien näkemyksiä kokoomus tulee samanaikaisesti toimineeksi työnantajien ja palkansaajien enemmistöä vastaan.

Työelämän perustuslain, työsopimuslain uudistaminen on palkansaajien kannalta tämän hallituskauden tärkein lakihanke. SAK korostaakin, että huolellisen kolmikantavalmistelun jälkeen syntyneen yhteisymmärryksen romuttamisella olisi kauaskantoiset vaikutukset suomalaisessa työmarkkinakentässä.

Veroista ja maksuista kokonaisratkaisu.

Valtiovarainministeriön ehdotuksen mukaan kevään lisäbudjetissa työnantajamaksuja alennettaisiin noin puolella miljardilla markalla. SAK:n hallitus pitää työhön kohdistuvien verojen ja maksujen alentamista perusteltuna työllisyyden edistämiseksi. SAK:n näkemyksen mukaan valtion tulee ensimmäisenä toimenpiteenä hoitaa työttömyysturvan rahoitusvelvoitteensa maksamalla viime ja kuluvalta vuodelta yhteensä noin 200 miljoonaa markkaa lain edellyttämää siirtymämaksua työttömyysvakuutusrahastolle. Suoritus keventää vastaavasti palkansaajien ja työnantajien työttömyysvakuutusmaksuja.

Jatkossa on huolehdittava, että valtio hoitaa vähimmäisturvan osalta työttömyysturvan rahoituksen, mikä on myös työttömyysturvan rahoituslainsäädännön lähtökohtana. Tämä on toteutettava osana työn verotuksen keventämisen kokonaisohjelmaa.

Tammikuun veroratkaisun yhteydessä maan hallitus ilmoitti, että kunnille korvataan kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen korottamisesta aiheutuva 260 miljoonan markan verotulojen menetys. Tämä on toteutettava viipymättä.

Parhaiten verotulomenetykset voidaan korvata alentamalla kuntatyönantajan kansaneläkemaksua, joka on nyt 0,75 prosenttia korkeampi kuin alin yksityisen sektorin työnantajan kansaneläkemaksu. Alennus ulotettava koko julkiseen sektoriin. Kunta- ja valtiotyönantajan kansaneläkemaksun alentaminen on välttämätöntä myös siksi, että julkisten sektorin korkeampi kansaneläkemaksu vääristää julkisen ja yksityisen sektorin välistä kilpailua.

Lisätietoja: Työsopimuslaki: osastopäällikkö Kirsti Palanko-Laaka, puh. (09) 7721 401 Verot ja maksut: apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, 040 7606 250.