Työnantajien osallistuttava maahanmuuton kustannuksiin
SAK:n apulaisjohtaja Matti Viialainen Metallityöväen Liiton seminaarissa Raumalla:
Pääministeri Matti Vanhasen ohjelmassa todetaan, että huoltosuhteen edellyttäessä hallitus edistää työperusteista maahanmuuttopolitiikkaa. Lisäksi hallitus laatii yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa selvityksen, millä tavoin ulkomaista työvoimaa hakevat työnantajat osallistuvat maahanmuuttajakoulutuksen kustannuksiin.
Onkin kohtuullista, että lisää maahanmuuttoa vaativat työnantajat maksavat jatkossa myös osansa maahanmuuton kustannuksista. Ulkomaisesta työvoimasta hyötyvien yritysten on osallistuttava tulijoiden koulutus- ja asumismenoihin. Ei voi olla niin, että veronmaksajat maksavat yksin kulut ja työnantajapuoli saa edut. Siksi hallitusohjelmassa mainittua selvitystä kustannusten jaosta on syytä kiirehtiä.
Suomessa tehtävästä työstä on maksettava suomalaisten työehtosopimusten mukainen palkka riippumatta siitä onko työntekijä suomalainen vai ulkomaalainen. Työperusteinen maahanmuutto näillä reunaehdoilla on kaikin puolin tervetullutta, kun se parantaa huoltosuhdettamme ja auttaa eräillä aloilla ja paikkakunnilla odotettavissa olevaa työvoimapulaa.
Vastuullisen maahanmuuttopolitiikan on oltava lähtökohtana, kun hallitus ja eduskunta päättävät lähiaikoina siitä katkaistaanko EU:n laajentuessa työvoiman vapaalle liikkuvuudelle sovittu, enintään seitsemän vuoden mittainen joustava siirtymäaika kahteen vuoteen, kuten työministeriö ja työnantajajärjestöt haluavat. Se merkitsisi, että Suomen työpaikoista kilpailisivat vapaasti ilman työlupia toukokuusta 2006 lähtien myös uusien EU-maiden, kuten Viron ja Puolan kansalaiset. Jos talouskasvu ja työpaikkojen määrä jatkaa hiipumistaan, näköpiirissä onkin tilanne, jossa EU:n laajentumisen seurauksena Suomessakin yhä useampi työntekijä kilpailee yhä harvemmista työpaikoista.
Työvoiman tarjonnan lisääntyessä ja kysynnän vähentyessä tai pysyessä ennallaan, paine palkkojen alentamiseen tai ainakin niiden nousun hillitsemiseen kasvaa. Ay-liikkeen on syytä havahtua siihen, että työnantajien halussa avata rajat mahdollisimman äkkiä, on kyse myös tietoisesta pyrkimyksestä heikentää ay-liikkeen neuvotteluvoimaa.
EU:n laajentuessa yhtyvät kovin erilaiset astiat samoille työmarkkinoille. Erot palkoissa ja sosiaaliturvassa ovat vielä kauan 5-10-kertaisia. Siksi on järkevää poistaa työluvat asteittain siirtymäaikajärjestelyin ja vapauttaa työmarkkinat hallitusti eikä yhdellä rysäyksellä. Jos työehtojen valvonta on kunnossa ja ulkomaalaisten hyväksikäyttöä ei juurikaan esiinny, työvoiman liikkuvuudelle asetettavaa siirtymäaikaa voidaan toki lyhentää. Mutta lyhentäminenhän ei käy päinsä, jos jo ennen kokemusten kertymistä on tehty päätös, että siirtymäaikalaki lakkaa olemasta voimassa 1.5.2006.
Vanha sananlasku sopii elämänohjeeksi tässäkin. Ei vara venettä kaada. Siksi Saksan ja Itävallan tavoin Suomen kannattaa ottaa käyttöön koko siirtymäaika säätämällä määräaikainen laki tässä vaiheessa viideksi vuodeksi. Sitä voidaan sitten asioiden sujuessa hyvin lyhentää kolmella vuodella tai vakavien työmarkkinahäiriöiden ilmetessä jatkaa kahdella vuodella.