Työministeri Timo Harakka: ”Meillä on virkavelvollisuus toteuttaa 75 prosentin työllisyysaste kaikin mahdollisin keinoin.”

Olet käyttänyt termiä ”ratkaisuhenkinen kolmikanta”. Mitä tarkoitat sillä? 

– Kolmikanta on saanut aikaan sekä hyviä tuloksia että kritisoitavia tuloksia. Mielestäni hyvä tulos on vuoden 2017 työeläkeratkaisu, jonka avulla säästettiin prosentti bruttokansantuotteesta ja saatiin kaksi miljardia euroa pois kestävyysvajeesta. Se osoitti yhteiskunnallista sopeutumiskykyä ja kolmikannan mahdollisuuksia, kun on yhteinen tahto. 

– Suunnan osoittaa tietenkin aina hallitus, mutta sisältöä määräämättä. Sama toive on elokuussa perustettujen työllisyystyöryhmien osalta. Olemme antaneet seitsemän otsikkoa ja ainoa kriteeri on, että ryhmien ehdottamille toimille osoitetaan positiivisia työllisyysvaikutuksia. 

– Suhtaudumme lähtökohtaisesti myönteisesti kaikkeen, mitä työryhmissä saadaan aikaan. Ministeriön koneisto jyrää eteenpäin joka tapauksessa. Meillä on virkavelvollisuus toteuttaa 75 prosentin työllisyysaste kaikin mahdollisin keinoin.

Miten hallitus seuraa työllisyysvaikutuksia lyhyellä ja pitkällä aikavälillä?

– Hallitusohjelmassa määrätään työllisyystavoitteen välitarkasteluita taajaan: ensi keväänä, vuoden päästä syksyllä, kun tehdään vuoden 2021 budjettia ja hallituskauden puolivälitarkastelussa. Tämä sanelee aikataulun, jolla työryhmistä pitäisi tulla tuloksia.

– Kuukauden työn perusteella ei voida odottaa ylimaallisia, mutta tähtäin on realistisesti ensi keväässä. Joitain asioita voidaan pyöritellä vuoden verran. Joissakin ei päästä yhteisymmärryksessä eteenpäin. Ratkaisut pitää silti löytää. 

Mitä ainakin tarvitaan, jotta hallituksen tavoitteeksi asettama 75 prosentin työllisyysaste saavutetaan?

– Joskus unohtuu, että varsinainen työllistävä osa on kasvua synnyttävä elinkeinopolitiikka. Mutta tärkein työkalu, jolla me puhallamme tuulta purjeisiin, on työllistämispalvelut. Siellä tapahtuu paljon: haluaisin tulla muistetuksi ministerinä, jonka aikana palvelua saivat työnhakijat ja yritykset. Hakijoiden tarpeita on voitava arvioida paremmin ja yksilöllisemmin eikä niin, että se on mekaanista massatoimintaa. 

– Työnvälityksen pitää toimia hyvin. Nyt kun olemme päässeet eroon maakuntamallista, työnvälitykseen on tulossa uusia toimijoita. Keskustelemme suurimpien kaupunkien ja kuntien yhteenliittymien kanssa asiasta. 

– Myös ay-kentällä on halua laajentaa palveluita jäsenten työllistymisen edistämiseen. Halutaan huolehtia jäsenten urasta, mikä on lähtökohtaisesti positiivinen asia. Tässä pitää huolehtia tehtävienjaosta uusien tuottajien ja viranomaisten välillä. Emme voi noin vain antaa viranomaisvastuuta ulos.

Mikä on hallituksen kaavailuissa palkkatuen osa työllisyyden kehittämisessä?

– Palkkatuki on keskeisessä roolissa. Ruotsissa se on tärkein työkalu, johon menee resursseista valtaosa. Malli on meille demareille periaatteessa rakas, kun se tehdään oikein – “työ tuo työtä” on järkevä lähtökohta. 

– Ongelmana on, että järjestelmä on nykyisellään monimutkainen, byrokraattinen ja hidas. Tarkoitus on päästä kolmesta eri korvausprosentista yhteen, houkuttelevaan perusprosenttiin. Sen päälle osatyökykyisille, ennen kaikkea vammaisille, luodaan vielä houkuttelevampi prosentti, ja that’s it. 

– Lisäksi palkkatuki on tarkoitus laajentaa järjestöihin ja sosiaalisille yrityksille. Tässä tuki on erittäin edullinen, koska se suuntautuu ennen kaikkea pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.

Mitä hallitus voi tehdä osatyökykyisten työllistämiseksi palkkatuen lisäksi?

– Tärkeintä on, että työllistäminen tapahtuu työvoimapalveluiden sisällä. Ei niin, että järjestetään erillinen ohjelma, kampanja tai hanke. Koko työvoimapalvelut on valjastettava siihen, että yksi palvelua tarvitseva joukko ovat erilaiset vammaiset tai laajemmin ajateltuna vaikeasti työllistyvät kuten esimerkiksi ne, joilla on ongelmia kielitaidon kanssa. 

– Tähän liittyy maahanmuuttajien kotouttaminen. Maahanmuuttajia pitää pystyä auttamaan yksilöllisesti, valmentavasti ja kädestä pitäen. Yritykset sanovat, ettei niillä ole asenneongelmaa siihen, että työntekijäkuntaan tulee kirjoa. Yrittäjät sanovat tarvitsevansa ohjausta ja apua. Sekin kuuluu TE- ja ELY-keskusten tehtäviin.

– Hallitusohjelmassa on myös kirjaus kunnallisten hankintojen käytännöistä. Kunnat voivat edellyttää tietyissä hankinnoissa, että tarjoajat sitoutuvat työllistämään osatyökykyisiä tai pitkäaikaistyöttömiä. Emme halua muuttaa lakia, mutta kannustaa kuntia voimakkaasti tähän. Esimerkiksi Vantaalla on määrätietoisesti menetelty näin ja saatu 200 pitkäaikaistyötöntä työllistettyä.

Työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on hyvän kehityksen jälkeen kääntynyt kasvuun ja mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot ovat lisääntyneet erityisesti nuorilla aikuisilla. Onko suomalaisessa työelämässä jotain pielessä?

–  Työkyvyttömyyseläkkeen saajia on reilu 200 000. Se on paljon. On erikoista, että eläkkeellä on saman aikaan heitä, jotka eivät kuuluisi sinne ja toisaalta eläkkeelle eivät pääse ne, jotka kuuluisivat sinne. 

– Jossain määrin nuorten syrjäytyminen työelämästä liittyy suhdanteisiin, mutta se ei selitä kaikkea. Nyt on ollut nousukausi monta vuotta, mutta nuorten syrjäytymistä torjuvan Me-säätiön laskelmien mukaan NEET-nuorten (nuoret, joilla ei ole työ- tai harjoittelupaikkaa tai koulutusta) osuus kasvoi viime syksystä tämän vuoden kevääseen. Se on surullinen ja raivostuttava juttu.

– Ongelmana on vastuun sirpaloituminen paikallisella ja valtakunnan tasolla niin monelle taholle, että vastuuta ei viime kädessä kanna kukaan. Kuulin Keravalla, että siellä oltiin paremmin jyvällä nuorten liikkeistä ennen kuin asumistuki siirtyi Kelalle. Kun nuori tuli fattan (kuntien sosiaalitoimi) luukulle hakemaan asumistukea, siihen voitiin tuoda toinen asiantuntija kysymään, onko sulla asuntoa tai tarvitsisitko päihdeapua.

Olli Sulopuisto