Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työmarkkinajärjestöt jatkavat …

Uutinen

Työmarkkinajärjestöt jatkavat keskustelua tulopolitiikasta

(Akava, SAK, STTK, KiSV, KT, PT, TT, VTML) Työmarkkinajärjestöt jatkavat keskustelua tulopolitiikan kehittämisestä. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt järjestivät torstaina Helsingissä asiantuntijaseminaarin, jossa kuultiin liittojen ja useiden järjestöjen ulkopuolisten asiantuntijoiden näkemyksiä.

Tulopolitiikan kehittäminen nousi keskeisesti esille viime syksyn työmarkkinaneuvotteluissa. Tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiinkin, että järjestöt selvittävät sopimuskauden aikana ns. jatkuvassa neuvottelumenettelyssä, miten ja missä asioissa nykyistä neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää sekä työmarkkinapolitiikka on syytä kehittää.

Torstain seminaarissa kuultiin valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, Etlan sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen puheenvuorot. Otsikkona oli työmarkkinapolitiikan taloudelliset ja yhteiskunnalliset lähtökohdat.

Sopimuspolitiikan kehittämisen haasteista pohtivat valtakunnansovittelija Juhani Salonius sekä professori Tapio Palokangas. Lisäksi kuultiin teollisuuden, palvelualojen ja julkisen sektorin puheenvuorot sekä työnantaja- että työntekijäpuolelta.

Torstain seminaari oli suljettu tilaisuus, eikä siellä tehty päätöksiä. Tulopolitiikan arviointi jatkuu keskusjärjestöjohtajien johdolla.