Työelämän laatua parantamalla työurat pidentyisivät 2,5 vuodella
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan SAK:n ehdottamat toimenpiteet työelämän laadun parantamiseksi pidentäisivät työuria jopa kahdella ja puolella vuodella.
Työmarkkinajärjestöt asettivat yhdessä maan hallituksen kanssa viime keväänä tavoitteen pidentää työuria kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Vuoden 2005 eläkeuudistuksella arvellaan jo sinällään pidennettävän työuraa noin puolentoista vuoden verran.
– Tekemällä työelämästä laadukkaampaa työuria voidaan pidentää ja työssä jakamista parantaa. Myös työllisyyden ja sitä kautta koko kansantalouden kannalta on tärkeää, että työurat pitenevät. Lisäksi väestön ikääntymiskehitys pakottaa kulkemaan samaan suuntaan, Lyly perusteli työurien pidentämisen tarvetta Porissa keskiviikkona SAK:n järjestämässä Miten työssä jaksetaan pidempään? -seminaarissa.
Lylyn mukaan SAK:n kärkitavoitteista selvästi eniten työuria pidentäisi kunnollisen työterveyshuollon järjestäminen kaikille työntekijöille. SAK:n mielestä työterveyshuolto tulisi taata kaikille alasta ja työsuhteen pituudesta riippumatta. Järjestössä on laskettu, että toteutuessaan tämä toimi yksistään pidentäisi työuria reilulla vuodella.
– Työterveyshuollon kattavuudessa on tällä hetkellä isoja puutteita, sillä jopa puolen miljoonan työntekijän on arvioitu jäävän säännöllisen palvelun ulkopuolelle. Tämä koskee erityisesti erilaisia reissutöitä tekeviä, pätkätyöntekijöitä ja pienissä työpaikoissa työskenteleviä, Lyly sanoi.
– Työurien pidentäminen edellyttää myös sitä, että talous- ja työllisyystilanne kääntyy nousuun. Jos työtä ei ole tarjolla, työurien pidentämiseenkään ei ole kunnollisia mahdollisuuksia, Lyly muistutti.
SAK julkaisi ehdotuksensa työurien pidentämiseksi kesäkuun alussa. Laajasta keinovalikoimasta on nostettu kuusi kärkitavoitetta: ammatillinen koulutus kaikille nuorille, työterveyshuolto kaikille työntekijöille, työaikajoustot eri elämäntilanteissa, ikäohjelma kaikille työpaikoille, osatyökykyisille työtä ja ammattiosaamisen lisääminen.