Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työelämän ammattilaiset: Luovi…

Jemina Lindqvistin työssä hyttikorjaajana ei tule tylsiä hetkiä. Laiva on loputon työmaa, joten aina löytyy tekemistä.

Uutinen

Työelämän ammattilaiset: Luovien ratkaisujen merenkävijä

M/S Finnmaid kuljettaa rahtia ja matkustajia. Molemmat vaativat, että paikat ovat kunnossa. Ilman Jemina Lindqvistiä moni paikka laivalla olisikin rempallaan.

“Laivalla työskentely on elämäntapa, johon olen kasvanut. Olen laivalla puolet vuodesta, joten se on toinen kotini. Ensimmäistä kertaa olin laivalla töissä 16-vuotiaana, kun tein merenkulkualan perusopintoihin kuuluvan harjoittelun M/S Finnswanilla.

Olen työskennellyt Finnlinesilla viisi vuotta. Varustamon vaihtoa ei ole tarvinnut miettiä, sillä täällä olen päässyt etenemään ja tekemään uusia töitä. Nyt olen hyttikorjaajana M/S Finnmaidilla, joka kuljettaa rahtia ja matkustajia Helsingistä Travemündeen.

Iso osa rahdista tulee Suomeen meriteitse. Ilman korjaajia laivat olisivat rempallaan, eivätkä pystyisi kuljettamaan rahtia. Siten myös Suomen huoltovarmuus kärsisi.”

En ole töistäni huolimatta koskaan kyllästynyt meren läheisyyteen.

“Päiväni alkaa kahdeksalta, kun tarkistan, mitkä hytit ovat vapaana korjattaviksi. Käyn hytin läpi kokonaan: katson lukot, rullaverhojen toimivuuden ja yläsänkyjen kiinnityksen. Vessasta tarkistan, missä kunnossa silikonisaumat ovat. Lopetan aikaisintaan viideltä, usein myöhemmin. Päivät ovat 10–11 tuntia pitkiä.

Olen laivalla kolme viikkoa töissä, sitten kolme viikkoa lomalla. Vietän laivalla paljon aikaa, ja se vaatii sopeutumiskykyä muuttuviin tilanteisiin ja siihen, että ihmiset ympärillä vaihtuvat. Toisaalta niiden ihmisten kanssa, jotka ovat samoja, pitää tulla toimeen, koska laivalla ollaan tiiviisti yhdessä. Olen saanut töissä hyviä kavereita, joista osa on tuttuja jo opiskeluajoilta.”

Lähikuva Jemina Lindqvistin käsistä, joissa hän pitelee ruuveja.

”Matka Saksaan kestää 27 tuntia. Laiva seisoo siellä viisi tuntia ennen kuin lähtee takaisin kolmelta yöllä. Joskus menen käymään Lyypekissä ostoksilla ja haukkaamaan raitista ilmaa, sitä kun ei kauheasti saa töissä ollessa.

Laivalla voi harrastaa juoksua matolla ja kuntopyörän polkemista, mutta mahdollisuudet ovat rajalliset. Lomilla laskettelen, teen pieniä puutöitä ja neulon villapaitoja.

En ole töistäni huolimatta koskaan kyllästynyt meren läheisyyteen. Olen aina asunut rannikolla ja perheelläni on vene. Jo pikkutytöstä olen kuulunut Suomen meripelastusseuraan.”

Toistaiseksi mikään ei ole jäänyt korjaamatta.

“Valmistuin Kotkan merenkulkualan oppilaitoksesta vuonna 2020. Tein aluksi puolimatruusin ja matruusin töitä, joihin kuuluu siivousta, lastausta ja töijäystä eli laivan kiinnittämistä, kun se tulee satamaan. Lisäksi kaikki laivassa oleva rauta ruostuu helposti, joten sen poistamisessa on paljon työtä.

Työssä ei tule tylsiä hetkiä. Pidän siitä, että korjaajana saa tehdä töitä käsillään. Laiva on loputon työmaa, joten aina löytyy tekemistä. Parasta on, kun pääsee kokemaan uusia asioita, joita en ole ennen tehnyt. Olen esimerkiksi oppinut korjaamaan pelastusvenettä tai vaihtamaan silikonisaumoja vessoihin.”

Jemina Lindqvist polvillaan hyttikäytävän lattialla korjaamassa kaidetta.

”Hyttikorjaajan työ vaatii hyvää kuntoa ja luovuutta. Jos varaosaa ei ole, se pitää keksiä. Välillä on myös tilanteita, että laivalla ei ole verkkoyhteyttä, eikä silloin voi katsoa netistä apua. Yleensä auttaa, kun purkaa rikki menneen kohteen tarpeeksi pitkälle. Sitten se pitää osata vielä koota samalla tavalla takaisin. Toistaiseksi mikään ei ole jäänyt korjaamatta.”

Jemina Lindqvist (23 v.)

  • Töissä Finnlinesilla vuodesta 2019. Tehnyt puolimatruusin ja matruusin töitä. Tällä hetkellä hyttikorjaajana M/S Finnmaidilla.
  • Merimies-Unionin jäsen

”Luotan siihen, että Merimies-Unioni pitää huolta palkoistamme ja oikeuksistamme. En ole osallistunut kovin aktiivisesti liiton toimintaan, mutta luen kyllä jäsenlehteä ja pidän esimerkiksi kesämökin vuokrausta hyvänä jäsenetuna.”

Tämä juttu on osa SAK:n Työelämän ammattilaiset -sarjaa. Esittelemme kahden viikon välein SAK:n ammattiliittojen jäseniä ja heidän työtään.

Työelämän pelisäännöt -logo, jossa kirjaimet TYPE monivärisellä taustalla.
Piirroskuvassa kaksi hahmoa, joilla on esiliinat päällään, heittävät yläfemman.