Työ yhteisen hyvän lähde?

Lauri Ihalaisen puhe Kallion kirkon työn messussa 9.11.2004

Minne päivästä katosi mieli? Tyhjääkö teitte. Kuka vei saaliiksi työstänne siunauksen? Saitteko riemuita siitä. Eikö kylväjät itse satoa kylvöstä niitä?

Työn merkityksestä ihmisen ja yhteiskunnan elämään on lausuttu paljon. Työ on tärkeä osa ihmisen elämää, vaikka ihmisarvoa ei saa määrittää työn kautta. Ihmisarvo kuuluu kaikille, siitä riippumatta mikä ihmisen suhde on työhön. Tätäkin seikkaa on tähdellistä korostaa, kun puhumme palkkatyöyhteiskunnasta ja työn keskeisestä merkityksestä ihmisen elämässä. Ihmisen oikeus hyvään ja säälliseen elämään ei saa kadota, vaikka hän joutuu työttömäksi.

Työ on ihmisten arvoissa tärkeällä sijalla. Ihminen jäsentää ja kiinnittää itseään yhteiskuntaan työn kautta. Tästä seuraa se, että työttömyys on arvotasolla monelle suuren epäonnistumisen ja itsensä syyllistämisen lähde, vaikka työttömyys on pohjimmiltaan yhteiskunnallinen ongelma. Se kertoo todellisuudessa yhteiskunnan solidaarisuuden asteen.

Laadukas työ on ihmisten arvomaailmassa ja elämän rakentamisessa enemmän kuin vain keino tulla toimeen. Työ itsessään sitoo työyhteisöön. Se voi tarjota ammattiylpeyttä ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. yhteisössä. Jo näin työ on laadukasta ja haasteellista. Arjessa liian monen ihmisen ”oikea elämä” ja luovuus saattaa kuitenkin alkaa vasta työpäivän jälkeen, jos työ ei tarjoa onnistumisen, palkitsemisen ja luovuuden foorumia.

Uskon, että ihmisen laadukkaaseen elämään liittyy halu toimia yksilönä yhteisössä ja tehdä palveluja &#;8211 lähimmäisille. Olla tärkeä yhteisen hyvän rakentamisessa.

Ensimmäinen Työn messun teesi:

Ihmisiä ei pidä vapauttaa työstä potkimalla, vaan vapauttaa työssä suurempan luovuuteen ja yhteistyöhön. Työ ei ole ihmisarvon mitta, mutta enemmän kuin toimeentulon hankkimisen väline.

Globalisaatio, olisi hyvä asia, varsinkin pienelle – ulkomaankaupasta riippuvaiselle Suomelle, jos maailmankaupan pelisäännöt olisivat reilut ja demokratia voimissaan. Menossa on maailmanlaajuisesti työpaikkojen ja investointien uusjako. Myös Suomi on tässä muutoksessa osallisena. Työpaikkoja tullaan liputtamaan ulos mutta myös uusia syntyy.

Kansallisessa globalisaatiokeskustelussa ollaan helposti vain uhkakuvien pistoksissa. Uhkakuvien varjolla vaaditaan suurempia tuloeroja, sopimusturvan heikentämistä ja hyvinvointiyhteiskunnan surkastuttamista yövartioyhteiskunnaksi. Näin ei asioita pidä hahmottaa.

Vahvuutemme on osaamisperusteisessa selviytymisstrategiassa. Tärkeintä maailmanlaajuisesti on nousta voimallisemmin vaatimaan, että globalisaatioon liittyvää taloudellista kehitystä ja kauppaa ei saa rakentaa ihmisoikeuksia ja sosiaalisia perusoikeuksia polkemalla. Eräissä nousevissa talousmaissa työtä ei tehdä ihmisarvoa kunnioittaen ja työntekijöiden perusoikeuksia arvostaen.

Orja- ja lapsityövoiman käyttö on maailmalla yleistä. Työntekijöillä ei ole oikeuksia järjestäytyä, neuvotella – sopia tai työtaistella. Monet kollegani istuvat vankilassa vain siksi, että he ajavat työläisten asioita.

Maailmankaupan pelisääntöihin on liitettävä ihmisarvoa ja sosiaalisia oikeuksia edistävä pilari.

Toinen työn messun teesi:

Ole suvaitsevainen ja rohkea taistelussa ihmisoikeuksien ja sosiaalisten perusoikeuksien saavuttamiseksi kaikkien maiden työntekijöille. Kestävä hyvinvointi ei voi perustua riistoon ja ihmisten nöyryyttämiseen.

Työ ja työmarkkinat ovat suuressa murroksessa. Miten muutos ja turvallisuus muutoksen keskellä voitaisiin yhdistää kestävällä tavalla – ihmisten elämää turvallisemmin rakentavalla otteella?

Suomen työmarkkinoita kohtaa lähivuosina suurin sukupolvenmurros. Viidentoista vuoden sisällä puolet ihmisistä, jotka nyt ovat työssä, poistuvat työmarkkinoilta. Tällä vuosikymmenellä joka kolmas. Nuoria, uusia ikäluokkia tulee työmarkkinoille ensi vuodesta lukien tuntuvasti vähemmän kuin työhistorian toisesta päästä lähtee työelämästä.

Meillä on yhtäaikaisesti korkea rakennetyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyyden synnyttämää syrjäytymistä. Toisaalta on pulaa osaavasta työvoimasta. Siirrymme osittain työnantajien markkinoista työvoiman markkinoihin. Toiset ovat suhteessa työmarkkinoihin uloslyötyjä ja toiset ylikuormitettuja.

Me tulemme työelämään keskimäärin 21-vuotiaina, yliopistoista ja korkeakouluista noin 27-vuotiaina. Me poistumme työelämästä keskimäärin 59-vuotiaina. Kokonaisaika elämästämme, jonka olemme työssä, on varsin lyhyt.

Suomalainen työhyvinvointiyhteiskunnan malli – kohtuulliset julkiset palvelut ja sosiaalinen suojaverkko – perustuu siihen, että työllisyysaste on mahdollisimman korkea ja että naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet ansiotyöhön kuin miehillä. Nyt 68 % työikäisistä on työelämässä. Turvataksemme työhyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan on työllistämisaste saatava nousemaan. Tehtävä ei ole helppo jo yksinomaan siksi, että työvoiman määrät kääntyvät laskuun ja työvoiman ikääntyminen hidastaa uudelleen työllistymistä.

Työn tekemisen muodot ja työsuhteiden luonne on muutoksessa. Meidän ei pidä tyytyä vain vaatimaan parempaa työllisyyttä vaan laadukkaampaa – ihmisten mielen ja voimien mittaista työtä.

Pätkittyvät työmarkkinat monesti johtavat ihmisten pompotteluun ja yksityiselämän ja perheen suunnitelmien epävarmuuteen. Pätkätyöläinen ei ole aina edes luottokelpoinen pankin tiskillä. Yksityisellä palvelualalla on noin 70 000 henkilöä, pääosin naisia, vajaatyöllistettyinä osa-aikatyössä, jotka haluaisivat tehdä kokoaikatyötä. Se on toimeentuloasia.

Työelämän vaatimustaso on noussut kovasti. Teknologia on muuttanut työoloja, mutta onko ihminen pysynyt perässä? Ihmismieli ja yhteisöllisyyden tarjoamat voimavarat eivät kulje rinnan teknologisten muutosten kanssa. Siitä on tullut itseisarvo – ei keino rakentaa sosiaalisesti kestäviä työyhteisöjä ja tuloksen tekemisen paikkoja.

Työelämänkin arkeen ovat tulleet kovat arvot – ahneuden ja pikavoittoja tavoittelevan tuloksen tekemisen arvot. Tuoreet yritysjohtajien verotiedot kertovat, että omat bonukset ovat sitä muhkeampia mitä suuremman määrän on – osakkeen omistajien iloksi – irtisanonut työntekijöitä. Omistajien edut kävelevät arkipuurtajien ja hiljaisten tuloksentekijöiden yli – aina.

Kuten uudessa Työn virressä peräänkuulutetaan ”eikö kylväjät itse satoa kylvöstä niitä?”

Kolmas Työn messun teesi:

Välittävässä ja vastuuta kantavassa yhteiskunnassa kaikilla pitää olla voimavarojensa mukaisella tavalla osansa myös työelämässä ja oikeudenmukainen osuus siihen yhteiseen hyvään, jota saamme työn kautta.

Työn kovien vaatimusten ja kylmien arvojen puristuksessa kaikille ei suoda paikkaa työelämässä. Tänäkin syksynä tapahtuneet joukkoirtisanomiset kertovat karua kieltään siitä, millainen on työntekijäin muutosturva irtisanomistilanteissa. Irtisanomiset koskevat syvästi perheitä ja heidän toimeentuloaan. Sukupolvelta toiselle karttuneelle ammattitaidolle ei ole käyttöä.

Vähintä mitä tässä tilanteessa voidaan tehdä on, että huolehditaan kohtuullisesta taloudellisesta turvasta työttömyyden aikana ja että uudelleensijoittumis- ja kouluttautumistoimet käynnistetään ripeästi. Monien politiikkojenkin sydän kestää sanoa, että työttömyyden aikainen toimeentuloturva on liian antelias ja ihmisiä pitäisi piiskata heikommalla turvalla työn etsimiseen. Näin ajatteleville tekisi hyvää vierailu vaikkapa Viialassa.

Työttömyyden pitkittyminen on suurin syy myös yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Huono-osaisuudella on taipumus kasaantua. Usein osattomuus ei rajoitu vain työhön, vaan voimat ja usko vaikuttaa mm. yhteiskunnallisiin asioihin hiipuvat. Syntyy syvä demokratiakuilu parempiosaisten ja syrjäytyneiden välille.

Toinen huolta aiheuttava piirre kovenevassa työelämässä on se, että kaikki eivät kelpaa. Pitäisi löytyä tavallisten ihmisten tavallisia töitä – töitä, joita voisi itsetunto korkealla tehdä omiin voimavaroihin mitoitetulla tavalla ja tahdissa.

Vaikka rakenteellista ja ikääntyneiden työttömyyttä onkin saatu pudotettua ilahduttavan paljon, on työttömyysaste edelleenkin liian korkea. Yksinomaan eri tavoin vajaakuntoisia työttömiä on noin 40 000. Yhteiskunta on tullut monin tavoin vastaan tarjoamalla mm. pitkäaikaistyöttömiä työllistävälle tuntuvia työvoimakustannuksia helpottavia tukia ja laki sosiaalisista yrityksistä tukee vajaakuntoisten työllistämistä.

Miten murretaan se asennemuuri, joka työnantajilla on ottaa esimerkiksi vajaakuntoisia työelämään? Taloudelliset kannustimet ovat jo kohtuulliset. Työvoiman vähentämistilanteissa useasti iäkkäämmät työntekijät joko irtisanotaan tai tönäistään ns. eläkeputkeen. Harvoissa saneeratuissa yrityksissä työvoimasta yli 60-vuotiaiden osuus on merkittävä. Nyt näyttää, että asenteet ovat muuttumassa; kilpailtaessa osaavasta työvoimasta huomataankin, että elämänkokemuksella ja ns. hiljaisen tiedon taidoilla on käyttöä.

Suomalainen työelämä ei ole varautunut asenteellisesti eikä toimintavoiltaan rakentamaan tuloksen tekemistä ikääntyvän työvoiman vahvuuksista ammentaen. Työelämä ei tarjoa ikäihmisille kunniakasta, voimavaroihin mitoitettua tapaa osallistua työelämään. Halu ennenaikaiselle eläkkeelle on tästä syystä monelle itsetunnon kannalta arvokkaampi malli. Työelämään on rakennettava joustavampi ja ikäihmisiä arvostavampi malli tehdä töitä pidempään kuin nykyisin keskimäärin 59-vuoden työstälähtöikään.

Neljäs Työn messun teesi:

Ihmisyyden ja erilaisuuden kunnioittaminen ei ole ristiriidassa tuloksia ja laatua tekevän työelämän kanssa. Myös heikommilla lähtökohdilla varustetulla pitää olla paikka työelämässä – kaikkien työpanos on tärkeä.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen seuraava suuri projekti on työhyvinvoinnin parantaminen – ihmisten jaksamisesta ja osaamisesta huolehtiminen. Työhyvinvointi ja laadukkaammat työsuhteet nousevat keskeiseen asemaan, kun kilpaillaan osaavasta työvoimasta, torjutaan liian aikaista eläköitymistä, parannetaan työssä jaksamista ja osaamista sekä kun tasapainotetaan työ- ja perhe-elämän tarpeita.

Hälyttävää työelämän vaatimustason ja paineiden kasvaessa on, että kaikkien mielenterveys ei tätä kestä. Henkiseen kuormittavuuteen ja työssä jaksamiseen vaikuttavat monet seikat. Ihminen on kokonaisuus. Yksi haastavampia asioita on, että työ ja muu elämä, erityisesti perhe-elämän vaatimukset, eivät ole tasapainossa.

Kurssin on muututtava. Ainainen vaatimus, että työntekijöiden joustoja pitää lisätä, tuntuu kohtuuttomalta. Oikeutetumpi vaatimus on, että nyt on työelämän joustettava työtekijöiden ja perheiden tarpeille. Uskon, että ne työyhteisöt, jotka tähän vaatimukseen vastaavat, tulevat pärjäämään myös osaavasta työvoimasta kilpailtaessa.

Tänä päivänä on monen lapsiperheen vanhempien vaikea täyttää yhtäaikaisesti hyvän vanhemmuuden ja työlleen omistautuneen työntekijän yhtäaikaisia vaateita.

Usein tässä tasapainottelussa viime käden kärsijöitä ovat lapset. Pienten lasten isät tekevät Suomessa pisintä työpäivää.

Viides Työn messun teesi:

Laadukas elämä edellyttää parempaa tasapainoa työ- ja perhe-elämän välille. Lapsilla on oikeus jaksaviin ja aikaa antaviin vanhempiin.

Valmiuden muutokseen ja muutosturvallisuuden tulee kulkea tasaveroisina rinnakkain läpi työelämän. Jos muutoksia runnotaan läpi ilman muutosturvallisuutta, ei niissä onnistuta tavalla, joka lisäisi motivaatiota ja sitoutumista. Turvattomuuden tunne muutoksen pyörteissä on huono konsultti.

Johtamisen oikeudenmukaisuudella on tulevaisuuden työelämässä kysyntää. Jos kestävät arvot ja moraalipohja – eettinen sydän – puuttuu liike- ja työelämästä, seuraa tästä monia vaikeuksia ihmisten sitoutumisessa myös yhteisölliseen toimintaan. Johtajien ja esimiesten esimerkeillä ja käyttäytymisellä on merkitystä. Turvallinen ja haasteellinen työsuhde sekä hyvät työolot yhdistettyinä ihmisarvoiseen johtamiseen pitävät työntekijät terveinä ja työhönsä sitoutuneina.

Hyvän työyhteisön huoneentaulun sanoma on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen:

• keskinäinen arvostus
• luottamuspääoma
• tasa-arvoinen työyhteisö
• osaamiseen ja muutosturvallisuuteen investoiminen
• työ- ja perhe-elämän parempi tasapaino
• oikeudenmukainen johtaminen

Työn virressä kysytään: ”Minne päivästä katosi mieli? Kuka vei saaliiksi työstänne siunauksen?”

Työn messun kuudes teesi:

Työelämä ei voi olla demokratialta ja tasa-arvolta aidattu alue. Arvostus, luottamus ja aito yhteistyö ovat hyviä arvoja yhteiselle menestykselle myös työelämässä.