Palkkatyöläisen uutena kolumnistina aloittaa Juha Kostiainen, joka kirjoittaa asumisen tarpeiden muutoksesta.
Työ muuttuu – asumisen tarpeet sen mukana
Työn luonne muuttuu nopeasti. Palveluammattien ja asiantuntija-ammattien määrä kasvaa. Perinteiset teollisuuden valmistavat työtkin liittyvät yhä useammin huoltoon, ylläpitoon ja prosessien seurantaan. Myös johtajien määrä vähenee organisaatioiden madaltuessa ja asiantuntijoiden toimiessa itseohjautuvammin.
Tämäntyyppisiä työtehtäviä ei tarvitse sijoittaa erilleen asumisesta ja lähipalveluista. Itse asiassa korkeaa osaamista vaativat tehtävät pyrkivätkin keskittymään paikkoihin, joissa on muitakin erikoistuneita palveluita – siis kaupunkeihin ja keskustamaisiin ympäristöihin. Ravintolat, kahvilat, kaupat, kiinteistöjen hoito ja korjaus, rakentaminen, terveyspalvelut ynnä muut seuraavat perässä.
Mitä tämä tarkoittaa asumisen kannalta? Taantuville alueille jää arvoaan menettävää asuntokantaa ja kasvukeskuksissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat. Siellä hinnan nousua selittää osittain se, että viimeiset parikymmentä vuotta on rakennettu liian vähän asuntoja. Koko maassa erilaiset rakentamiseen liittyvät määräykset ovat nostaneet hintoja, joskin ne ovat myös parantaneet asumisen laatua. Samalla kansalaisten tarpeet ovat monimuotoistuneet ja esimerkiksi lapsiperheet ovat parinkymmenen vuoden kehyskuntakauden jälkeen palaamassa kantakaupunkeihin.
Tiiviit kaupunkirakenteet ovat hyviä arjen sujuvuuden kannalta. Palvelut, työ, asuminen ja harrastukset ovat lähellä toisiaan, ja riittävä käyttäjämäärä mahdollistaa toimivan joukkoliikenteen. Tämähän on kaupungin alkuperäinen idea ja siihen ollaan palaamassa. Siksi myös pientalovaltaisista alueista pitäisi tehdä riittävän tiiviitä ja suuria.
Jotta tämä kehityskulku voitaisiin kääntää menestykseksi, talouskasvuksi, väheneväksi ympäristökuormaksi ja kansalaisten elämisen edellytysten parantamiseksi, suurten kaupunkien täytyisi huolehtia muutamista erittäin tärkeistä tehtävistä. Ensinnäkin jäntevällä kaavoituksella pitäisi huolehtia siitä, että tonttimaata on riittävästi tarjolla. Toiseksi liian yksityiskohtaisia määräyksiä tulisi välttää ja jättää tilaa uusille ideoille. Hyvä esimerkki tästä on Vantaan kaupungin ja YIT:n onnistunut yhteistyö, jolla on käynnistetty kohtuuhintaisten omistusasuntojen tuotanto hintatason ollessa 15 prosenttia alueen keskihintaa alhaisempi. Kolmanneksi kaupunkien – ja yritysten – on opeteltava ottamaan kansalaiset entistä paremmin mukaan asuinalueiden suunnitteluun.
Myös maan hallitukselle on tärkeä tehtävä: nykyisestä monimutkaisesta sosiaalisen asuntotuotannon mallista erilaisine tuotantotukineen voidaan luopua ja ryhtyä tukemaan tukea tarvitsevia asuntotuen kautta. Yksityinen raha hakeutuu mielellään vuokra-asuntotuotantoon. Omistusasumista ei silti pidä vähätellä, se on tavalliselle palkansaajalle lähes ainoa tapa edes hieman vaurastua.
Juha Kostiainen
Kirjoittaja on YIT Oyj:n kaupunkikehityksestä ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja sekä Tampereen yliopiston kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen dosentti.