Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Työ luo hyvinvointia (30.12.19…

Uutinen

Työ luo hyvinvointia (30.12.1999)

Työ on hyvinvoinnin perusta ja täystyöllisyys keskeinen yhteiskunnallinen tavoite myös alkavalla vuosituhannella. Palkansaajat järjestöineen ovat työllään rakentaneet suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan.

Ammatillisen järjestäytymisen perinne kantaa alkavalle vuosituhannelle yli vuosisadan takaa.

Suomessa palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyöllä on vankka ja kestävä perinne. Korkea järjestäytyminen ja palkansaajien yhteistoiminta on voimamme myös alkavalla vuosituhannella.

Vaikka palkansaajakeskusjärjestöillä on kullakin edunvalvonnassaan omat erityispiirteensä, niitä yhdistävät tekijät merkitsevät hyvää, avointa ja luottamuksellista yhteistyötä palkansaajien edunvalvonnassa myös tulevaisuudessa. Ajatukset kehittyvät, muodot muuttuvat, yhteinen päämäärä paremmasta ja oikeudenmukaisesta maailmasta säilyy vankkana.

Vakiintunut kolmikantaperiaate ja toimivat työmarkkinasuhteet ovat olleet ja ovat vastaisuudessakin Suomen menestyksen perusedellytyksiä. Hyvä yhteistyö hallituksen, palkansaajajärjestöjen ja työnantajajärjestöjen kanssa antaa vakautta taloudelliselle kasvulle, työllisyyden parantumiselle ja työelämän kehittämiselle myös vastaisuudessa.

Ammattitaito ja osaaminen, ammattiylpeys ja kädentaitojen siirtäminen sukupolvelta toiselle kuuluvat eurooppalaiseen identiteettiin. Alkava vuosituhat on palkansaajien kansainvälisen edunvalvonnan aikakautta: Yhä kiihtyvä globaalistuminen on alkavan vuosituhannen keskeinen kehityssuunta. Palkansaajien edunvalvonta yksin kansallisvaltion puitteissa ei enää ole mahdollista. Siksi tarvitaan yhä syvenevää palkansaajien välistä kansainvälistä yhteistyötä ja solidaarisuutta.

Vain yhteisvoimin on mahdollista turvata perustavanlaatuiset ihmisoikeudet, luoda työelämän perusoikeudet kaikille, kehittää palkansaajien aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin tasoa kaikkialla maapallollamme.

Kansainvälistymisen myötä edunvalvonta samanaikaisesti myös paikallistuu ja edellyttää yhä tiiviimpää yhteistoimintaa työpaikkatasolla. Tuloksellisen yhteistoiminnan edellytyksenä on asiantunteva ja aktiivinen palkansaajia edustava luottamusmies- ja muu työpaikkatason organisaatio.

Ammattiliitot ja palkansaajien keskusjärjestöt tulevat tukemaan ja vahvistamaan työpaikkatason toimintaorganisaatioitaan ylläpitääkseen ja kehittääkseen vankkaa edunvalvontaa ja hyvää yhteistoimintaa. Tähän yhteistyöhön palkansaajat kutsuvat myös työnantajia ja heidän järjestöjään.

Tulevaisuuden haasteet ovat mittavat. Kansainvälistyminen, ammattitaitovaatimusten kasvavat muutokset ja elinikäisen oppimisen periaate ovat palkansaajille ja heidän järjestöilleen mahdollisuuksia, jotka ne ottavat vastaan perinteensä pohjalta, voimaansa luottaen ja valmiina soveltamaan uutta.