Tuloratkaisujen tulokset kiistattomia (7.5.1999)

Vuosina 1995 ja 1997 solmitut kattavat työmarkkinaratkaisut olivat ennen muuta työllisyyttä ja palkansaajien kohtuullisen tasaista ostovoimakehitystä turvaavia sopimuksia. Niiden merkitys on laajasti tunnustettu. Voimassa oleva sopimus merkitsee paranevan työllisyyden ohella sitä, että palkansaajien ostovoima nousee kumpanakin sopimusvuotena yli 3 prosenttia, eli yhteensä 6,5 prosenttia. Jos työllisten määrä lasketaan, niin nousu on noin 4 prosenttia molempina sopimusvuosina. Saavutamme korkeamman ostovoiman kasvun kuin sopimusta tehtäessä arvioimme. Tämä johtuu erityisesti siitä, että inflaatio on ollut ennakoitua alhaisempi. Tupo on tuonut työtä ja ostovoimaa sekä ennustettavuutta perheille ja yrityksille suunnitella tulevaisuutta.

Työnantajien valmius kolmannen peräkkäisen laajan tuloratkaisun aikaansaamiseen on periaatetasolla myönteinen. Sen sijaan työnantajien haluttomuus ottaa neuvottelujen kohteeksi työelämän uudistamiseen ja neuvottelutoiminnan kehittämiseen tähtääviä asioita tuntuu olevan huolestuttavan nihkeä. Myös voimassa olevan tuloratkaisun osana sovittujen työryhmien työlle on saatava uutta puhtia ja tuloksia. Muutoin sopimuskauden aikana sovituista asioiden etenemiseltä menee uskottavuus. On selvää, että työnantajien ei pidä laskea sen varaan, että uuden työmarkkinaratkaisun ostovoimatavoite ratkaistaan ensisijaisesti veronkevennyksillä. Seuraavalla sopimuskierroksella palkkaratkaisun osuuden tulee olla veronkevennyksiä merkittävämpiä palkansaajien ostovoimaa kohotettaessa. On parempi, että valtio ei käytä kaikkea taloudellista liikkumatilaa veronkevennyksiin, vaan valtionkin on kerättävä puskuria pahempien päivien varalle. Yhteiskunnan palveluista, vanhusväestöstä ja sosiaaliturvasta on kannettava huolta myös 2000-luvulla.

SAK:n tulisi olla osaltaan valmis selvittämään, millaisia mahdollisuuksia olisi aikaansaada sellainen työmarkkinaratkaisu, joka parhaiten tukisi vakaata talous- ja työllisyyskehitystä, kaikkien palkansaajien mahdollisimman tasaisen ostovoiman kasvua sekä uudistaisi työelämää. Sellaista virhettä meidän ei pidä tehdä, että täältä valtuustosta ilmoittaisimme jäsenistöllemme ja muille yhteiskunnallisille toimijoille kykenemättömyytemme hakemana jäsenistömme kannalta parasta mahdollista sopimusratkaisua. Selvyys siihen, onko työmarkkinoilla mahdollista aikaansaada kattava valtiovallan ja työmarkkinaosapuolten yhteistyölle rakentuva uusi tuloratkaisu tulee tehdä jo alkusyksyllä eli syys-lokakuun aikana. Näin siksi epätietoisuus työmarkkinaratkaisun peruslinjauksista ei voi jatkua syksyllä pitkään. Myös liittojen sisäinen tavoiteasettelu ja päätöksentekojärjestykset edellyttävät riittävää valmisteluaikaa, jos päädytään liittokohtaisten neuvottelujen tielle.

Edellytyksenä järkevien neuvottelujen aikaansaamiseksi työnantajien suuntaan on se, että työnantajien toimesta toistuvat vaatimukset työtaisteluoikeuksien rajoittamiseksi ja työriitojen sovittelujärjestelmän rukkaamiseksi jätetään sivuun ja keskitytään työmarkkinoilla olennaiseen. Esitän myös harkittavaksi, onko meille työehtojen vähimmäisturvajärjestelmän – yleissitovuuden kehittäminen, vahvistaminen ja selkeyttäminen, niin merkittävä sopimuspolitiikkamme kulmakivi, että siitä muodostuisi tärkein laadullinen ja yhdistävä tavoite koko ay-liikkeelle. Oma käsitykseni on, että yleissitovuusasiat eivät ole ratkaistavissa pelkästään työsopimuslakikomiteassa. Siksi se edellyttäisi suurempia puitteita ja työnantajilta sen harkitsemista, haluavatko he kaataa laajan tuloratkaisun tällaiseen asiaan vai ei. Asian tekee sopimuksia tekevien ja vastuuta kantavien työnantajien kannalta mielenkiintoiseksi myös se, että heidän pitkän aikavälin etu on, että sopimusjärjestelmät ovat kattavat ja neuvottelusuhteet toimivat. Sen sijaan SY:n suuri elämäntehtävä on ollut yleissitovuusjärjestelmän murtaminen ja politisoiminen.

Yleissitovuuden ohella syksyn toinen merkittävä laadullinen uudistus voisi olla työssä käyvien ammatillisen pätevyyden lisääminen työsuhteeseen liittyvänä mahdollisuutena. Työssäkäyville ja vähemmän koulutusta saaneille on annettava uusi mahdollisuus lisätä ammattipätevyyttään. Meillä on työssäkäyvistä 45 – 54-vuotiaista noin 400 000 sellaista, joiden pohjakoulutus on kansa- ja peruskoulu. Koska Suomen menestyminen voi perustua vain kovaan osaamiseen, on valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen valmisteltava aikuiskoulutuspaketti osaksi seuraavaa sopimusratkaisua. Se olisi tärkeä tulevaisuusinvestointi 2000-luvulle siirryttäessä. Tällaisen paketin osia voisivat olla koulutusvakuutuksen kolmannen vaiheen toteutus, ammattitutkintojärjestelmän laajempi käyttöönotto työpaikoilla ja muu henkilöstökoulutukseen tuleva lisäpanostus.

Seuraava työmarkkinaratkaisu tehdään myös muuttuneissa poliittisissa olosuhteissa ja myös poliittisia irtiottoja kaipaavan ilmapiirin vallitessa. Vaalien seurauksesta Suomi on eduskunnan voimasuhteiltaan aikaisempaa porvarillisempi. Palkansaajien asioita ajavien puolueiden asema ei ole vankka. Varsinkin jos talouspolitiikan suurissa linjoissa epäonnistutaan, politiikkaa ja politikointia alkaa hallita omien asioiden ajaminen ja eripuraisuus. Vaatimukset aikaansaada palkansaajien etuja ja asemaa heikentäviä ns. rakenteellisia uudistuksia voimistuisivat. Tällaisen kehityksen päässä ei ole palkansaajille hyvää odotettavissa. Syksyllä tehtävällä työmarkkinaratkaisulla on sisältöänsä laajempi yhteiskunnallinen vaikutus siihen, onko talouspolitiikassa uskottavuutta ja politiikassa pitkäjänteisyyttä. Yhteinen tuloratkaisu olisi myös merkittävä yhteiskunnallinen turvasopimus palkansaajille seuraaviksi vuosiksi.