Tulopolitiikkaa ja tasa-arvoa
Erikoistutkija Tapio Bergholm nimeää vuosikymmenen tulopolitiikan ajaksi. Tuolloin työmarkkinoilla solmittiin laajoja tulopoliittisia sopimuksia. Sopimuksilla kehitettiin lainsäädäntöä, parannettiin työoloja ja nostettiin palkkatasoa.
Poliittiset ristiriidat ja ammattiyhdistysliikkeen sisäiset kähinät eivät leimanneet aikakautta niin voimakkaasti kuin jälkikäteen ajatellaan. Ristiriitoja ja valtataistelua toki oli, mutta pelkästään niillä esimerkiksi lakkojen suurta määrää ei voi selittää, Bergholm sanoo.
Hän on juuri saanut valmiiksi SAK:n sodanjälkeisen historian kolmannen osan, joka käsittelee vuosia 1969–1977.
Lakoilla haettiin parannuksia työoloihin ja palkkatasoon. Ammattiliittojen jäsenmäärä kasvoi 1970-luvulla lähes puolella miljoonalla. Työntekijöiden neuvotteluvoima kasvoi ja ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksia alettiin yhteiskunnassa kuunnella herkemmällä korvalla.
Työsopimuslaki säädettiin vuonna 1970. Vuonna 1973 uudistettiin vuosilomalaki ja säädettiin työsuojelua koskeva valvontalaki sekä perustettiin työsuojeluhallinto. Parannuksia saatiin myös sosiaalietuihin ja eläkkeisiin. Pitkällisen väännön jälkeen päivähoitolaki astui voimaan 1973.
Minimityöehdot tesseihin
Tapio Bergholmin mielestä 1970-lukua voidaan perustellusti kutsua tasa-arvon vuosikymmeneksi.
– Toisin kuin muualla Euroopassa naisten tulo työmarkkinoille ei Suomessa heikentänyt ay-liikettä vaan päinvastoin vahvisti sitä.
Työehtosopimuksissa säädettiin minimityöehdot. Alimmat palkat nousivat, kun niitä nostettiin määrätietoisesti tulopoliittisissa sopimuksissa. Palkkaerot kaventuivat ja erityisesti naisten palkat nousivat.
Naisten palkat olivat 1970-luvun alussa noin 70 prosenttia miesten palkoista. Vuonna 1978 osuus oli noussut jo 75–87 prosenttiin.
Työehtosopimusten yleissitovuuteen suhtauduttiin ammattiyhdistysliikkeen sisällä aluksi ristiriitaisesti.
– Ajateltiin, että järjestelmä synnyttää vapaamatkustajia, kun liittoon kuulumattomat työntekijät saivat saman suojan kuin jäsenet.
Ruotsista esimerkkiä
Suomessa vallitsi 1970-luvun alkuvuosina työvoimapula. Tähän vaikutti muun muassa se, että työikäistä väkeä oli muuttanut paljon Ruotsiin. Kehitys huolestutti työnantajia. Työvoimapula auttoikin osaltaan työntekijöitä ajamaan läpi vaatimuksiaan.
Ruotsilla oli toisellakin tapaa tärkeä merkitys Suomen työmarkkinoille.
– Ruotsi toimi esimerkkinä, kun täällä haluttiin kehittää työolosuhteita ja parantaa palkkoja.
Vaikeammat ajat työntekijöille koittivat, kun taloudellinen kasvu hyytyi laskusuhdanteeseen 1976. Työttömyys nousi ja inflaatio kiihtyi. Samanaikaisesti Ruotsin työmarkkinoiden imu alkoi laantua.
Pirjo Pajunen
Tapio Bergholm: Tasa-arvoa kohti. Tulopolitiikan aika I. SAK 1969–1977. Kirja ilmestyy huhtikuussa. Kirjaa voi tilata ennakkoon SAK:n nettisivujen kautta 30 euron ennakkohintaan.
