Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Timo Räty AKT:n uudeksi puheen…

Uutinen

Timo Räty AKT:n uudeksi puheenjohtajaksi

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu liiton vastaava lakimies Timo Räty, 36. Räty aloittaa puheenjohtajana huhtikuun alussa, jolloin nykyinen puheenjohtaja Kauko Lehikoinen jää eläkkeelle.

AKT:n valtuusto valitsi Rädyn ylimääräisessä kokouksessaan Helsingissä puheenjohtajaa etsineen hakuryhmän esityksen mukaisesti.

Timo Räty on 36-vuotias oikeustieteen kandidaatti. Hän on opiskellut Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Räty on ollut AKT:n vastaavana lakimiehenä vuodesta 1997. Ennen tuloaan AKT:n palvelukseen Räty oli lakimiehenä SAK:ssa.

AKT on Suomen suurin kuljetusalan palkansaajajärjestö. Runsaan 50 000 jäsenen ammattiliitto solmii 19 työehtosopimusta. Suurimpia sopimusaloja ovat maanteiden tavara- ja henkilöliikenne, säiliöautokuljetukset ja varastoterminaalit sekä satamat. Pääasiassa miehisillä aloilla toimivan AKT:n naisvaltaisin työehtosopimus solmitaan matkatoimistoalalla. Sen kolmeatuhatta jäsentä edustava järjestö siirtyi AKT:oon vuonna 1998.

Ennen Rätyä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton puheenjohtajina ovat olleet Martti Veirto, Risto Kuisma ja Kauko Lehikoinen. AKT syntyi nykyisessä muodossaan ay-liikkeen eheytyksen aikana 31 vuotta sitten. Tuolloin kaksi kilpailevaa maantiekuljetusalan liittoa sekä ahtaajia edustava liitto yhdistyivät.

Lisätietoja:
AKT/tiedotus, puh. (09) 613 111 (keskus)