Tehtaiden alasajolle aikalisä

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen Stora Ensosta:

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mielestä Stora Enson ilmoittamien tehtaiden alasajolle olisi saatava aikalisä.

– Maan hallituksen välitön reagointi 15 miljoonan euron tukipaketin rakentamiseksi ja kriisin jälkihoitoa koskevat toimet ovat vastuullista ja välttämätöntä, mutta sitä ennen on perusteita pysähtyä Stora Enson johdon, maan hallituksen ja asian työmarkkinaosapuolten ja istua yhteiseen pöytään selvittämään, millä välittömillä keinoilla näin mittavilta irtisanomisilta vältytään ja tehtaiden edellytykset jatkaa toimintaansa turvataan, Ihalainen sanoi lauantaina Kemissä SAK:n alueellisessa 100-vuotisjuhlassa.

– Stora Enson Kemijärven ja Summan tehtaiden alasajoa ja Anjalan yhden paperikoneen purku johtaa toteutuessaan Suomessa yli 1100 palkansaajan irtisanomiseen. Työsuhteen irtisanomisen edessä olevien määrä on järkyttävän suuri ja tehtaiden alasajo johtaa välillisillä vaikutuksillaan vielä suurempiin työllisyysvaikutuksiin. Irtisanomislinja merkitsisi toteutuessaan mm. Kemijärvellä nyt uudelleen syntyneen elämänlangan katkaisua.

Ihalaisen mukaan henkilöstö on venynyt ja joustanut tehtaiden kannattavuuden ja tuottavuuden nostamiseksi erittäin paljon. Hänen mielestään takavuosien kansainväliset investointivirheet yhdistettyinä puun saatavuus- ja hintaongelmiin johtavat nyt siihen, että laskun irtisanomisina maksavat työntekijät.

– Metsäteollisuuden haasteet ovat moninaiset ja valitettavasti eivät jää nyt esillä oleviin vaikeuksiin. Maailman markkinoilla Suomessa valmistetuilla paperituotteilla on vaikeuksia ja uudet innovaatiot alalla ja koko klusteriketjussa ovat puutteellisia.

– Jos kysymys on ennen muuta – kuten konsernin johto ilmoittaa – puun hinnasta ja puuraaka-aineen saatavuudesta, tulisi tässä asiassa tehdä nopeita ratkaisuja. Jos halutaan, että metsäteollisuus on jatkossakin Suomen vientitulojen keskeinen lähde, on pysyväisesti laadittava, jo tehtyjen laadukkaiden selvitysten pohjalta metsäteollisuuden tulevaisuuden kansallinen strategia ja toimenpideohjelma.

– Tämä vaatii toimia yhteistyössä yritysjohdolta, poliittisilta päättäjiltä ja alan työmarkkinaosapuolilta. Tämä työ pitäisi tehdä ensin eikä alistua siihen kohtaloon, että ratkotaan vain kriisin jälkihoitoa. Jälkihoitoonkin on toki varauduttava mm. Voikkaan tehtaan alasajosta saatuja kokemuksia hyödyntäen. Stora Enson nyt ilmoittamat alasajot johtavat toteutuessaan Voikkaata mittavampiin työllisyysvaikutuksiin ja koskevat useampaa paikkakuntaa.

– Stora Enson tulee ottaa yhteiskunnallista vastuuta ja panostaa valtiovaltaa enemmän henkilöstönsä työllistämistukitoimiin. Valtion – myös omistajana – tulee tässä asiassa olla aktiivinen. Omistajaohjauksella tulee olla nyt merkitystä.

– Sen jälkeen, kun peruskysymys millä edellytyksillä tehtaiden toimintaa voidaan jatkaa, on ryhdyttävä myös korvaavien työpaikkojen etsimiseen. Yksi malli voisi olla se, että Stora Enso perustaa TeliaSoneran-mallia mukaillen konsernikohtaisen väliaikaisen laskupaikan – osaamiskeskuksen – jonka tarkoituksena on tarjota työntekijälle työsuhde säilyttäen tietyssä ajanjaksossa mahdollisuus etsiä uutta työtä ja kouluttautumisen uria uuteen työhön, Ihalainen totesi.

Varauduttava koordinoidumpaan liittokierrokseen

Ihalaisen mukaan ei ole sattumaa, että viikon sisällä sekä EK:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin että EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila totesivat, ettei maltillisella ja tuloksia tuovalla, tähän asti toteutetulla tulopolitiikalla ole tulevaisuutta.

– Kun näin keskeiset elinkeinoelämän vaikuttajat ovat nyt tätä mieltä, pitää ammattiyhdistysliikkeen varautua siihen, että he ovat myös kahden vuoden päästä samaa mieltä valmistauduttaessa seuraavaan sopimuskierrokseen.

– Merkillepantavaa on kuitenkin se, että Herlinin ja Ollilan arvio tupoista poikkeaa siitä, miten pääministeri Matti Vanhanen on asian nähnyt. Pääministerin mukaan seuraavalla sopimuskierroksella olisi syytä katsoa tupon mahdollisuudet.

Vanhasen arvio lähtee Ihalaisen mielestä siitä, että tupot ovat tuoneet Suomeen talouskasvua, työllisyyttä ja yleensä vakaita oloja.

– Elinkeinoelämän kannanotot voivat kuitenkin johtaa siihen, että kahden vuoden päästä oleva sopimuskierros on myös liittokohtainen. Se merkitsisi silloin sitä, että ammattiyhdistysliikkeen sisällä on lisättävä yhteistyötä sopimistavoitteiden asettelussa, laatuasioiden ohella muun muassa palkkapolitiikan tavoitteet on tehtävä koordinoidummin. Jos työnantajat haluavat hajauttaa rivejämme, meidän on tiivistettävä niitä. Minusta olisi monista syistä visasta säilyttää eri sopimusvaihtoehdot kun valmistaudutaan uuteen kierrokseen.

– EVAn Ollilan arviot lähivuosien tulopolitiikasta ovat ohuita ja vajavaisia. Hänen näkemyksensä, että tulopolitiikalla olisi saavutettu tuloksia vain 1980-luvulle asti, ei kestä yhtään lähempää tarkastelua. Puheenvuorosta puuttui kokonaan Suomen 1990-luvun menestystarina, jota ei olisi syntynyt ilman laajaa tulopolitiikkaa, jolla Suomi nostettiin kontaltaan pystyyn ja tehtiin toimia työllisyyden hyväksi.

Kuntasektorin, eivätkä Ollilan erityisesti mainitseman hoitoalan, palkkaongelmat eivät Ihalaisen mukaan ole tupojen syytä. Itse asiassa hänen mukaansa tilanne on päinvastoin, sillä ilman tupoja julkisen sektorin palkkakehitys olisi ollut vielä nykyistä heikompi.