Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Talotekniikka-alalle ylityökie…

Uutinen

Talotekniikka-alalle ylityökielto

Sähköliitto ja Rakennusliitto julistivat ylityökiellon maanantaista 4.2.2002 alkaen. Sähköliiton hallitus päätti alan johtokunnan esityksestä ylityökiellosta torstaina 31.1., koska neuvottelutulosta ei ole määräaikaan mennessä saavutettu. Alan neuvotteluja on käyty joulukuun puolivälistä lähtien.

Työntekijäpuolen neuvotteluja vetävän Sähköliiton puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan edistystä neuvotteluissa on tapahtunut vasta viime päivien aikana palkkarakenteen, pienempien tekstikysymysten sekä urakka-alueen osalta. Avoinna on vielä kymmeniä asioita. Huolestuttavina ja neuvotteluita hidastavina tekijöinä Lyly pitää työnantajapuolen esittämiä heikennyksiä.

Neuvotteluja jatketaan ensi viikon alussa urakka- ja tekstityöryhmissä. Isot neuvottelukunnat kokoontuvat torstaina 7. helmikuuta.

Lyly epäili, että ala tarvitsee vuotta pidemmän sopimuksen neuvottelutuloksen saavuttamiseksi.

Perjantaina 1. helmikuuta sopimuksettomaan tilaan päättyneellä talotekniikka-alalla työskentelee 10 500 Sähköliittoon kuuluvaa sähköammattilaista ja 4 500 Rakennusliittoon kuuluvaa putkiasentajaa ja eristäjää.

Lisätietoja:
Sähköliiton puheenjohtaja Lauri Lyly, puh. 050 68 293
Sähköliiton liittosihteeri Heimo Rinne, puh. 050 68 297
Sähköliiton neuvottelupäällikkö Martti Alakoski, puh. 050 541 1400