Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Suuri junaryöstö

Uutinen

Suuri junaryöstö

SAK:n Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluetoimikunnat eivät hyväksy VR:n suurta junakaappausta. Aluetoimikunnat ottivat kantaa hallituksen suunnitelmaan kokouksessaan lauantaina 12. elokuuta.

Hallitus aikoo jälleen myydä suomalaista kansallisomaisuutta. Sähköverkot ja puhelinyhtiöt on jo myyty. Seuraavaksi uhkaa Posti, VR ja julkinen terveydenhuolto joutua pilkotuksi ja kaupan.

Hallitus aikoo pilkkoa VR:n ulkomaisten yhtiöiden hyväksi. VR on investoinut miljardin uuteen junakalustoon omilla rahoillaan, mutta hallitus pakottaa sen luovuttamaan kaluston kilpailevien yhtiöiden käyttöön.

VR ja veronmaksajat kantavat riskin ja voitot valuvat VR:n kilpailijoille.

Kalustoyhtiön perustamissa on suuri pelko, että vakuutteluista huolimatta yhtiö myöhemmin myydään kokonaan, esimerkkinä sähköverkkojen Caruna-tapaus.

Emme kerta kaikkiaan luota bisnestaustaisten ministerien Bernerin ja Sipilän vakuutuksiin.

Kansainväliset arviot osoittavat, että Suomen rautatiejärjestelmä on rankattu maanosamme kolmanneksi laadukkaimmaksi. Samoilla vetureilla on ajettu henkilö- ja tavaraliikennettä, joka pitkien etäisyyksien ja ohuiden henkilö- ja tavaravirtojen maassa on ollut tärkeä osa rautatiejärjestelmän tehokkuutta. Nyt tätä mallia ollaan purkamassa. Tämä on erityinen riski myös maamme teollisuudelle ja kuljetuksien hinnoille.

Tuemme täysin Veturimiesten liiton mielenilmausta.

VR:n tulee jatkossakin pysyä yhteiskunnan käsissä!

SAK:n Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluetoimikuntien kokous 12.8.2017 Euran Kauttualla