Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Suomen telakkateollisuus on tu…

STX:n Turun telakka

Uutinen

Suomen telakkateollisuus on turvattava

SAK Varsinais-Suomen aluetoimikunnan kannanotto 12.2.2013

SAK:n Varsinais-Suomen aluetoimikunta vaatii valtiovaltaa ja telakkateollisuuden alihankintaverkostoa yhteistyöhön Suomen telakkateollisuuden turvaamiseksi. Aluetoimikunnan mielestä tällä hetkellä tärkeintä on saada kaksi TUI-risteilijää rakennettua. Suomen valtion on tehtävä kaikki voitava rahoituksen turvaamiseksi.

Aluetoimikunnan mielestä telakan läheisyyteen on perustettava meriklusterin teollisuuspuisto. Teollisuuspuistoon koottaisiin alihankintayritysten ja korkeakoulujen tutkimus- ja koulutusyksiköiden osaamiskeskittymä, jonne Suomen valtion tulisi myöntää tarvittavat investointi- ja innovaatiotuet. Tällä tavoin voitaisiin kehittää laivanrakennuksen rinnalle tulevaisuuden offshore- ja tuulivoimalahankkeita.

Telakkakriisissä on kyse 20000 työpaikasta ja merkittävästä vientiteollisuudesta.

Aluetoimikunta on lisäksi huolissaan viime päivien uutisoinnista, joissa Elinkeinoelämän keskusliitto käyttää taloudellista suhdannetilannetta hyväksi vaatimalla milloin palkka-alea, eläkeiän nostamista tai sairauspäivän karenssia. Työntekijöitä syytellään kustannusten noususta ja vaaditaan joustoja. Yritysjohtajat itse keräävät bonukset.

Lisätietoja

  • Aluetoimikunnan puheenjohtaja Janne Laulumaa, puh. 040 5906 878
  • Aluetoimikunnan varapuheenjohtaja Raimo Nieminen, puh. 0400 536 704
  • SAK:n aluejohtaja Outi Rannikko, puh. 040 5434 875