Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Sosiaalipakettia koskeviin rat…

Uutinen

Sosiaalipakettia koskeviin ratkaisuihin pyrittävä ensi tilassa

SAK:n hallitus sai tiistaiaamun kokouksessaan selvityksen sosiaalipakettia koskevasta neuvottelutilanteesta. Kokouksessa todettiin, että neuvottelut ovat edenneet hyvässä hengessä, vaikka pääkysymyksiin ei vielä olekaan löytynyt ratkaisua. Kaikki tarvittava tieto niitä varten on kuitenkin nyt olemassa. Sosiaalipakettia koskeviin ratkaisuihin onkin pyrittävä ensi tilassa.

SAK on korostanut, että sosiaalipaketti on kokonaisuus, jonka pilareita työeläkkeiden ja työttömyysturvan uudistamisen ohella ovat työllisyyttä ja työelämän kehittämistä tukevat ratkaisut. Kokouksessa korostettiin, ettei ratkaisuja voi syntyä ilman, että myös pääkysymykset ratkotaan. Työeläkkeiden uudistamisessa avainkysymys on eläkkeiden määräytyminen jatkossa koko työhistorian perusteella. Vain tällä tavoin työeläkelait saadaan vastaamaan 2000-luvun työelämää ja tehdään oikeutta nuorille ja pätkätyöntekijöille.

SAK:n hallituksen keskustelussa oltiin erityisen huolissaan myös ikääntyvien työttömien toimeentulon turvaamisesta. Työttömyyseläkkeitä ja työttömyysturvaa koskevat ratkaisut eivät saa johtaa ikääntyvien työttömien aseman heikentymiseen.

Keskeisenä tavoitteena sosiaalipaketissa on SAK:n mielestä oltava keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän nostaminen nykyisestä 59-vuodesta. Tämä on välttämätöntä, jotta eläkkeiden taso ja julkiset palvelut jatkossakin voidaan turvata ja eläkemaksut pitää kurissa.

Lisää sosiaalipaketista

Ajankohtaista | Arkisto | Kuukauden teemat 2001 (artikkelit 30.08.2001)
Mitä mieltä työttömyysturvasta? Janne Metsämäki. Elokuu 2001 (pdf)