Sopimusyhteiskunnan synty oli myrskyisää aikaa
SAK:n historia vuosilta 1944-1956 julkistettu
SAK:n historiaa sotien jälkeisestä ajasta yleislakkoon voi luonnehtia ammattiyhdistysliikkeen vahvan nousun mutta myös liikkeen kriisiytymisen aikana. Sodan jälkeen suomalainen sopimusyhteiskunta otti ensi askeleitaan aikana, joka oli ay-liikkeelle välillä hyvinkin repivää ja myrskyisää. Tänään julkistettu SAK:n historian kolmas osa keskittyy tuohon aikaan, vuosiin 1944-1956, ja suomalaisille työmarkkinoille tänäkin päivänä tutun sopimusmallin, kolmikannan, syntyyn.
– Sodan jälkeen kaikesta oli pulaa. Toimintatavaksi muodostui yhteistyö, jonka avulla parhaiten selvittiin vaikeista ajoista. Valtio tuli tuolloin vahvasti mukaan työmarkkinoiden ja talouden toimintaan, sanoo SAK:n historian kirjoittaja, tutkija Tapio Bergholm.
Sotien jälkeisinä vuosina ammattiyhdistysliike vakiinnutti asemansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Muutos oli dramaattinen verrattuna järjestöllisen heikkouden ja työnantajien yksipuolisen isäntävallan vuosikymmeniin verrattuna. Valtakunnalliset työehtosopimukset vakiintuivat. SAK:n järjestövoima ei heikkoinakaan vuosina pudonnut enää alle 200 000 jäsenen.
Suomalainen sopimusyhteiskunta syntyi nelikantaisena
Sodan jälkeen suomalaisessa yhteiskunnassa siirryttiin ns. kolmikantasopimiseen, jossa osapuolina olivat työmarkkinajärjestöt ja valtio. Tapio Bergholmin mukaan kysymys oli oikeastaan nelikannasta, jossa maataloustuottajien MTK oli vahva osapuoli. Sopiminen oli sotien jälkeen varsin toisenlaista kuin nyt. Työnantajapuolella oli useita organisaatioita eikä SAK:n asema yhteiskunnassa ollut vakiintunut. SAK:ta repivät sisäiset ristiriidat, kun kommunistit muodostivat järjestön sisällä ärhäkän opposition.
Myrskyisää aikaa elettiin erityisesti 1940-50 -lukujen taitteessa, jolloin SAK oli lähellä hajoamista. Bergholmin mukaan sisäiset kiistat haittasivat edunvalvontaa, mutta toisaalta ne antoivat myös intoa toimintaan. Osittain sisäisen riitelyn seurauksena SAK:n jäsenmäärän kasvu taittui 1947, jolloin se oli 340 000, ja laski seuraavina vuosina lähes 100 000 hengellä.
Työehtosopimukset yleistyivät, luottamusmiehet työpaikoille
SAK:n historian kolmas osa kuvaa reilun kymmenen vuoden jaksoa työehtosopimusten läpimurrosta yleislakkoon vuonna 1956. Kirjan keskiössä on SAK:n toiminta etujärjestönä, joka vaikutti taloudelliseen ja poliittiseen päätöksentekoon.
Kirjassa keskitytään tarkastelemaan ammattiyhdistysliikkeen edunvalvontaa – sitä miten työehtosopimukset ja poliittiset päätökset ovat muovanneet ihmisten arkea. Varsinainen järjestöelämä jää tutkimuksessa vähemmälle huomiolle.
– Vuosina 1944-1956 työpaikkojen arjessa tapahtui suuria muutoksia, kun työehtosopimusjärjestelmä yleistyi ja luottamusmiehet tulivat työpaikoille, Bergholm sanoo.
Esimerkiksi kesäkuun 1945 palkkasäännöstelypäätös supisti naisten ja miesten palkkaeroa, mutta samalla palkkaero vakiintui, kun se kirjattiin myös työehtosopimuksiin. Luottamusmiehistä palkansaajat saivat työpaikoille oman edustajan, joka valvoi, että lakeja ja tehtyjä sopimuksia noudatettiin.
SAK ajoi täystyöllisyyspolitiikkaa, jossa suhdannevaihteluiden vaikutus työllisyyteen, palkkoihin ja hintoihin olisi tasoitettu valtiovallan ja Suomen Pankin suunnitelmallisella talouspolitiikalla. SAK:n, STK:n ja MTK:n tulonjakokiistat kärjistyivät varsinkin laskusuhdanteissa, joten suunnitelmalliselle kasvupolitiikalle ei syntynyt edellytyksiä.
Lisäpalkkaa lapsista?
SAK:n historia tarjoaa uutta tietoa suomalaisen lapsilisäjärjestelmän synnystä. Alun perin suunnitelmissa oli isälle maksettava lisäpalkka lapsista. Työntekijöistä monet olivat kuitenkin tuolloin pätkätyöläisiä, joiden työsuhteet olivat katkonaisia. Niinpä moni isä olisi jäänyt &#;8221lisäpalkkaa” vaille. SAK kääntyikin sille kannalle, että palkanlisää parempi vaihtoehto on järjestelmä, jossa lapsista maksetaan erillistä tukea. Tämä tuki päätettiin sitten maksaa äideille.
– On hyvät perusteet väittää, että lapsilisäuudistus on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa merkitykseltään yhtä tärkeä kuin YYA-sopimus, mutta kumpaa on tutkittu enemmän? Bergholm kysyy.
Bergholmin mukaan etujärjestöjen ja poliittisten puolueiden toiminnan vaikutus ihmisten elinehtoihin on tutkimuksessa jäänyt lapsipuolen asemaan. Työehtosopimukset, palkat ja harjoitettu talouspolitiikka vaikuttavat kuitenkin suoraan jokaisen suomalaisten arkeen.
– On tyypillistä tutkia ihmisten arkea irrotettuna poliittisista prosesseista, tai sitten näitä prosesseja tutkitaan ilman yhteyttä arkielämään. Poliittisten päätösten vaikutus ihmisten arkeen ei ole tutkijoita juuri kiinnostanut. Siksi SAK:n historiaa voi pitää myös perinteisen sosiaalipoliittisen, kansantaloudellisen ja historian tutkimuksen haastajana, Bergholm sanoo.
Yleislakko ei ollut menestys
SAK:n historian kolmas osa päättyy vuoden 1956 yleislakkoon. Yleislakon laukaisi maataloustuotteiden hintojen korotus. Taustalla oli Tapio Bergholmin mukaan MTK:n, maalaisliiton ja tuolloin pääministerinä toimineen Urho Kekkosen taitavaa taktikointia, ja SAK:n ylimielisyyttä. Muutamaa vuotta aiemmin SAK oli onnistunut saamaan aikaiseksi palkansaajille hyvin edullisen tuloratkaisun.
Tilanne ajautui kriisiin, kun hintoja ja palkkoja säädellyt valtalaki kumottiin ja sääntelyn uusista ehdoista syntyi riita. SAK:n tavoitteena oli palauttaa vanha järjestelmä, sillä uusi järjestelmä oli palkansaajille aiempaa epäedullisempi.
Bergholmin mukaan SAK:n ja sen liittojen toiminta yleislakossa ei ollut järin suunnitelmallista, vaan näyttäytyy jälkikäteen tarkasteltuna sekavana ja huonosti valmisteltuna. SAK:n johdolla oli myös erilaisia näkemyksiä noudatettavasta neuvottelutaktiikasta kuin liittojen puheenjohtajilla. Tässä kiistassa pitemmän korren vetivät liittopuheenjohtajat.
– Yleislakossa oli kysymys tilanteesta, jossa tapahtuu paljon lyhyessä ajassa, joten kovin suunnitelmallista toiminta ei voinutkaan olla. Lakko pysyi kuitenkin koko ajan SAK:n ohjauksessa, Bergholm sanoo.
Lakkolaisia oli huomattavasti enemmän kuin SAK:lla oli tuolloin jäseniä. Lakossa oli noin 400 000 suomalaista, kun SAK:lla oli jäseniä noin 250 000, eivätkä heistä kaikki edes olleet lakossa.
Ay-liikkeen lakolle asettama välitön tavoite – 12 markan korotus tuntipalkkoihin – saavutettiin, mutta Bergholmin mukaan lakkoa ei silti voi pitää menestyksenä. Lakon alkuperäiseen syyhyn, hinta- ja palkkasäännöstelyn uusiin ehtoihin, ei pystytty vaikuttamaan.
– Kyllä yleislakko oli kaiken kaikkiaan SAK:laisen ay-liikkeen historiassa surullinen käänne, sillä maataloushintojen nousu ja hallituksen päättämät maksujen ja hintojen korotukset ”söivät” nopeasti yleislakolla saadun palkankorotuksen.
Teos päättyy yleislakon synkkiin tunnelmiin, jotka edelsivät SAK:n hajaannusta. Hajaannuksen aikana eivät sodan jälkeen luodut työmarkkinoiden sopimusrakenteet kuitenkaan horjuneet. SAK:n historian seuraavassa osassa kuvataankin ammattiyhdistysliikkeen uutta nousua, järjestöllisen voiman kasvua ja uutta yhtenäisyyttä sekä paluuta vahvaksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.
Tapio Bergholm on nimennyt SAK:n historian kolmannen osan ensimmäiseksi osaksi sopimusyhteiskunnan syntyä. Bergholmin tutkimustyö ja SAK:n historiankirjoitus jatkuvat, sillä SAK:n satavuotisjuhlien yhteydessä vuonna 2007 julkaistaan sopimusyhteiskunnan synnyn toinen osa.
Katso myös