Somalimaassa elämä on kovaa
Somalimaalainen Nimco Omaar, 25, on seitsemänvuotiaan tyttären yksinhuoltajaäiti. Hän asuu äitinsä ja tyttärensä kanssa kolmisin Somalimaan pääkaupunki Hargeisassa, molemmat ex-aviomiehet ovat kadonneet teille tietymättömille. Nimcolla on yhdeksän sisarusta, edesmennyt isä oli radion uskonnollisten ohjelmien johtaja.
Nimco on työskennellyt vuoden alusta asti somalimaalaisen kulttuuri- ja urheilujärjestön kulttuurivastaavana. Hän ansaitsee 150 dollaria kuussa, mistä jää menojen jälkeen noin 20 dollaria käteen.
– Olen todella iloinen tästä työstä. Meillä ei työskentele miehiä, joten en ole kokenut seksuaalista ahdistelua.
Nimcon edellinen työpaikka Hargeisan keskussairaalassa loppui siihen, kun lastenlääkäri ryhtyi kähmimään humalassa. Lähihoitajakoulusta vuonna 2000 valmistunut nuori nainen totesi, että on parempi irtisanoutua kuin tulla raiskatuksi.
Maltillisesti uskonnollinen
Nimco kävi valtiollisen koulun yläasteelle asti. Koulunkäynti maksoi vanhemmille kaksi dollaria kuussa. Sen lisäksi Nimco kävi koraanikoulua kello 13–17 päivittäin. Koulussa opetettiin muun muassa koraaninlukua ja rukouskielioppia, arabiaa sekä muslimihistoriaa.
– Opin koraanikoulussa hyvät tavat, osaan hillitä itseni enkä loukkaa muita. Islamin historian opiskelusta sain paljon hyötyä. Kun joku esimerkiksi kysyy, miksi vietämme paastokuukausi ramadania, minulla on perusteet asialle.
Nimco kuvailee olevansa uskonnollisuudessaan ”välimaastoa”: hän rukoilee viidesti vuorokaudessa, mutta viettää paastokuukausi ramadania vain harvoin.
– Islamissa hienointa on se, ettemme halveksi naisia kulkemalla puolialasti, vaan olemme hillittyjä ja muistamme jumalaa. Eurooppalaiset voisivat oppia muslimeilta kärsivällisyyttä; ettei heti lähde tunteen vietäväksi. Ja toisten ihmisten kunnioittamisen.
Uutta aviomiestä Nimco ei enää halua. Hänen ainoa unelmansa on se, että tytär suorittaisi koulunsa loppuun, hoitaisi isoäitiään ja saisi työpaikan.
Mikä on ollut elämäsi onnellisin hetki? – Odotan sitä vielä tulevaksi.
Meri Eskola
Juttu on julkaistu Arvo-lehdessä 3/2012. Lue kokonaisuudessaan Arvon digilehdestä.