Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Santamäki-Vuori: EU:n laajentu…

Uutinen

Santamäki-Vuori: EU:n laajentuminen voi lisätä haitallista verokilpailua

Euroopan unionin laajentumisen vaikutukset verotukseen ja hyvinvointipalvelujen rahoitusperustan varmistamiseen tulisi ottaa huomioon työnsä aloittaneissa valtiovarainministeriön ja talousneuvoston verotyöryhmissä, vaatii SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori. Hän avasi palkansaajakeskusjärjestöjen Akavan, STTK:n ja SAK:n yhteisen EU:n laajentumista käsitelleen seminaarin Helsingissä.

Hakijamaiden verotuskäytäntö ja sen myötä julkisten palvelujen sekä tulonsiirtojen taso poikkeavat huomattavasti nykyisten jäsenmaiden käytännöstä. Esimerkiksi Viron ja Suomen yritys-, arvonlisä- ja tuloverojärjestelmät ovat varsin kaukana toisistaan. Meillä yhteisövero on 29 % ja arvonlisävero yleensä 22 % sekä progressiivinen tulovero. Suomenlahden toisella puolella yhteisövero on nolla, alv 14 % ja tulovero kaikille sama 26 %.

On realismia tunnustaa, että samalla kun EU:n laajentuminen on poliittisista sekä myös taloudellisista syistä välttämätöntä ja järkevää, siihen liittyy ongelmia, joihin on syytä varautua myös Suomessa. Haitallisen verokilpailun lisääntyminen on yksi niistä. Alkavassa EU:n tulevaisuuskeskustelussa tulisikin miettiä keinoja hyvinvointipalvelujen rahoituspohjaa rapauttavan verokilpailun estämiseksi. Veropohjan ja esimerkiksi yritysverotuksen vähimmäistasojen asettaminen unionissa määräenemmistöpäätöksin näyttää entistäkin tarpeellisemmalta.

Epäilemättä unionin jäsenyys edistää uusien jäsenmaiden kehittymistä eurooppalaisen hyvinvointiyhteiskuntamallin suuntaan. Muutos vie kuitenkin oman aikansa ja vaatii tuntuvia parannuksia maiden työ-, sosiaali- ja myös verolainsäädäntöön. Hakijamaat, kuten meille suomalaisille läheisin Viro ovatkin edistyneet lupaavasti EU-säädösten hyväksymisessä. Mutta toimeenpanossa on vielä paljon tehtävää.

Suomen ay-liikkeen on varauduttava tukemaan vielä nykyistä enemmän hakijamaiden ammattiliittoja järjestäytymisasteen kohottamiseksi. Suotavaa olisi, että myös työantajapuoli voisi esimerkiksi koulutuksen keinoin auttaa tulijoita hyvien työmarkkinakäytäntöjen omaksumisessa.