Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Samapalkkaisuuden toteutuminen…

Uutinen

Samapalkkaisuuden toteutuminen vaatii työkaluja

Tasa-arvolakia uudistetaan parhaillaan.

Suomen tasa-arvolakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Lain uudistamistyötä valmistelevan toimikunnan yhtenä tehtävänä on arvioida Euroopan unionin säännösten aiheuttamat muutostarpeet Suomen tasa-arvolakiin. Jo Rooman sopimus edellyttää EU:n jäsenvaltioilta, että miehille ja naisille maksetaan samaa palkkaa samanarvoisesta työstä.

– Suomenkin hyväksymä samapalkkaisuuden periaate ei voi toteutua ilman niitä työkaluja, joita toimikunnassa parhaillaan selvitellään. Myös EU edellyttää tällaisten työkalujen käyttöönottoa kansallisella tasolla, toteaa SAK:n työympäristöosaston johtaja Kirsti Palanko-Laaka. Yhtenä tällaisena keinona on toimikunnassa käsitelty palkkaustietojen julkisuuden lisäämistä.

Tasa-arvolain uudistamisessa on otettava huomioon myös Euroopan parlamentin viime kesäkuussa hyväksymä direktiivi, joka koskee naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työssä ja ammatillisessa koulutuksessa. Direktiivistä löytyy lisätietoja mm. uutisesta 13.6.2002.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2000 asettaman tasa-arvolain muuttamistoimikunnan ehdotuksen piti valmistua jo viime vuoden lopussa. Määräaikaa on kuitenkin jatkettu kuluvan syyskuun loppuun asti. Toimikunnan puheenjohtajana toimii professori Niklas Bruun Svenska Handelshögskolanista ja siinä on mukana ministeriöiden, korkeakoulujen, työmarkkinajärjestöjen ja naisjärjestöjen edustajia.