Saksan metalli avasi pään 2,2 prosentin korotuksella
Saksan metalliteollisuuden tes-kierros asettui torstaiaamuna sopuisaan uomaan, kun osapuolet sopivat Baden-Württembergin osavaltiossa palkankorotuksista. Totutun tavan mukaan muissa osavaltiossa sovelletaan päänavaussopimuksen linjaa.
Palkkoja nostetaan maaliskuun alussa 2,2 prosenttia ja vuotta myöhemmin 2,7 prosenttia. Sopimus on voimassa helmikuun loppuun 2006. Neuvottelujen alussa ammattiliitto IG Metallin lähtökohtana oli neljän prosentin korotus. Työnantajat tarjosivat tammikuun lopulla 1,2 prosentin korotusta sekä ensimmäisen että toisen sopimusvuoden alkuun ja sopimuksen kestoksi 27 kuukautta.
Baden-Württembergin ratkaisussa yritykset saavat aiempaa laajemman oikeuden ylittää 35-tuntisen normaalityöviikon pituuden, mutta jokaisesta lisätunnista on maksettava täysi korvaus. Lisäksi paikallisesti voidaan sopia aiempaa hieman väljemmin ehdoin normaaliviikkoa pitemmistä työajoista.
Saksan tiedotusvälineissä osapuolia on kiitetty ennen muuta siitä, että sopimuksen nopea syntyminen häivytti laajan työtaistelun uhkan.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut