SAK:n Viialainen TVO:n hakemuksesta:Energian-<br>tuotannossa tarvitaan kokonaisratkaisu (15.11.2000)
– Nyt on aika käydä asiallinen ja kiihkoton keskustelu siitä kuinka lisäenergiantarve maassamme tyydytetään ja millä keinoilla Suomi vähentää kasvihuoneilmiötä aihe-uttavia hiilidioksidipäästöjään. SAK edellyttää, että maan hallitus tuo oman energia-poliittisen linjauksensa kansalaiskeskustelun pohjaksi sekä todelliset vaihtoehdot eduskunnan päätettäväksi. Vuoteen 2015 mennessä Suomeen tarvitaan arviolta 4000 megawattia eli lähes 30 prosenttia uutta voimalaitostehoa. Lisäksi vanhoja voimalaitoksia on korvattava uusilla. Lisäenergian tarve on siis kiistaton, mikäli kansa-laisten hyvinvoinnista, työllisyydestä ja myönteisestä talouskehityksestä aiotaan pitää kiinni, sanoo SAK:n apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen.
Viialaisen mukaan Teollisuuden Voiman hakemus selkeyttää tilannetta ja luo hyvän pohjan tarvittavalle keskustelulle. Hakemus merkitsee, että ydinvoiman lisärakenta-minen on yksi käytettävissä oleva vaihtoehto energiahuollon turvaamisessa pitkällä-kin aikavälillä. Lisäydinvoima helpottaisi Kioton ilmastosopimuksen velvoitteiden täyttämistä. Kivihiileen verrattuna ydinvoiman käyttö hidastaisi ilmaston lämpene-mistä ja rajoittaisi kasvihuonepäästöt Suomen osalta vuoden 1990 tasolle.
– Hakemuksen myötä poistuu myös epävarmuus siitä ovatko teollisuus ja sähkön-tuottajat valmiita sijoittamaan lisäydinvoimaan ja maksamaan sen rakentamisen omilla varoillaan. Fortum Oyj:n osallistuminen hankkeeseen onkin hakemuksen us-kottavuuden kannalta merkillepantava asia, Viialainen toteaa.
– Energia- ja ilmastopolitiikassa tarvitaankin kokonaisratkaisu, jossa otetaan huomi-oon sekä ympäristö-, työllisyys-, huoltovarmuus- että turvallisuusnäkökohdat. Lähtö-kohtana tulee olla, että Suomi toimii ilmaston lämpenemistä vastaan tehostamalla edelleen energian säästötoimia, edistämällä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä ja vähentämällä kivihiilen polttamista, Viialainen painottaa.
Lisätietoja:
Apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, 040 760 6250