Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n valtuusto kokoontuu 24. …

Uutinen

SAK:n valtuusto kokoontuu 24. ja 25.5. Kiljavalle

Valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori. Kuva: Pekka Salonen.

SAK:n valtuuston kevätkokous järjestetään 24. ja 25.5. Kiljavan opistolla Nurmijärvellä. Valtuusto kokoontuu varsinaisiin kokouksiinsa kaksi kertaa vuodessa ja sillä on ylin päätäntävalta edustajakokousten välisen viiden vuoden ajan. SAK:n seuraava edustajakokous pidetään vuonna 2006.

Kevätkokous alkaa SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen katsauksella talous- ja työmarkkinatilanteeseen. Lauantaina ohjelmassa on mm. SAK:n historiantutkijan Tapio Bergholmin SAK 95 vuotta -juhlaesitelmä. Valtuuston kevätkokouksen sääntömääräisiä asioita ovat SAK:n hallituksen toimintakertomuksen käsittely, tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

SAK:n jäsenliitot jättivät valtuustolle 16 esitystä, joiden aiheet vaihtelevat kokoaikaisten työsuhteiden edistämisestä ja työmatkakulujen verovähennysoikeuden laajentamisesta avoimen ammattikorkeakoulutuksen maksujen kohtuullistamiseen ja julkisten palveluiden kilpailuttamiseen.

Liittoesitykset ja SAK:n hallituksen niihin 6.5.2002 antamat lausunnot löytyvät SAK:n Internet-palvelusta osoitteesta www.sak.fi/valtuusto. Samasta osoitteesta löytyvät myös kokouksen aikataulu ja ajo-ohjeet Kiljavan opistolle. Kokouksen aikana sivulle kerätään mm. lehdistötiedotteet, referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista ja valtuuston jäsenten haastatteluja.

SAK:n valtuustossa on 122 varsinaista jäsentä, joille kaikille on valittu kaksi henkilökohtaista varajäsentä. SAK:n valtuuston puheenjohtaja on KTV:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori ja varapuheenjohtajina toimivat Ritva Karjalainen-Huusko (PAM) ja Jarmo Kallio (Metalli). Karjalainen-Huusko on Osuuskauppa Pee Ässän pääluottamusmies Kuopiosta, Kallio puolestaan Masa-Yardsin Turun telakan pääluottamusmies.