Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n valtuusto: Kattavan tulo…

Uutinen

SAK:n valtuusto: Kattavan tulopoliittisen kokonaisratkaisun mahdollisuudet selvitettävä

SAK:n valtuuston päätöslausuma 25.5.2002

SAK:n kevätvaltuusto kokoontui Kiljavan opistolla.

Työttömyys on yhä yhteiskunnan suurin eriarvoisuutta aiheuttava ongelma, joka uhkaa kärjistyä kansainvälisen suhdannetaantuman pitkittymisen myötä. Monien johtajien ja sijoittajien rahanahneuden ja itsekkyyden sijaan tarvitaan entistä päättäväisempiä ponnisteluja työllisyyden hyväksi.

Tammikuussa päättyvä, laaja kaksivuotinen tuloratkaisu on taantumasta huolimatta nostanut palkansaajien ostovoimaa, ylläpitänyt kotimaista kysyntää ja tukenut työllisyyttä. Tulosopimuksen mukaisesti työttömyysturvaa on korotettu, luottamushenkilöiden asemaa parannettu ja työelämän kehittämistoimia jatkettu.

Marraskuussa sovitun sosiaalipaketin edellyttämät lakimuutokset on saatava nopeasti eduskunnan käsiteltäväksi. Sovitun mukaisesti vuoden 2005 alusta lähtien on otettava käyttöön koko työhistorian pohjalle rakentuva eläkkeen laskentamalli. Julkisen sektorin varhaiseläkkeitä koskevat neuvottelut on saatava päätökseen. Kuntatyönantajien on palattava neuvottelupöytään. Kuntapalkansaajia edustaville järjestöille on varmistettava neuvotteluoikeus eläkkeistä, kun kunnallinen eläkesääntö muutetaan lain muotoon.

Palkansaajat odottavat, että seuraavalla sopimuskierroksella työllisyyden parantamisen lisäksi tavoitteena on ostovoiman kasvattaminen ennen muuta palkkoja solidaarisesti korottamalla ja tulonjaon oikeudenmukaisuutta edistäen. Tulos- ja voittopalkkioiden käyttöönottoon tarvitaan yhteiset pelisäännöt.

Sopimuskierroksen painopisteitä tulee olla osaamistason nostaminen, työssä jaksaminen sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Työnantajien on hyväksyttävä perheen tarpeista lähtevät työaikajärjestelyt. Vuorotyötä ja erilaista epäsäännöllistä työtä tekevien lapsiperheiden lastenhoitojärjestelyt on turvattava.

Kokoaikaista työtä haluaville palkansaajille on tarjottava mahdollisuus toimeentulon antaviin työpaikkoihin, ja toisaalta työaikaa on lyhennettävä työntekijöiden tarpeista lähtien. Työnantajien kanssa tehtävien irtisanomissuojasopimusten ehtoja on parannettava, jottei yleistä eurooppalaista tasoa heikompi irtisanomissuoja houkuttele monikansallisia yhtiöitä vähentämään työvoimaa Suomessa.

Luottamushenkilöiden toimintaedellytysten parantamista on jatkettava ja heidän vaativaa työtään on tuettava. Ulkomaiseen työvoimaan on sovellettava suomalaisia työehtoja. Sopimuskierroksen muodosta riippumatta on varmistettava, että ammattiyhdistysliikkeellä on mahdollisuus ulkomaisen työvoiman työehtojen valvontaan. Myös työsuojeluhallinnon riittävät valvontamahdollisuudet on turvattava.

SAK edellyttää, että alkusyksyyn mennessä selvitetään kattavan tulopoliittisen kokonaisratkaisun mahdollisuudet.

Osoitteesta
löytyvät SAK:n valtuuston esittely, liittoesitykset valtuustolle, kokouksen aikana julkaistut lehdistötiedotteet, referaatteja valtuustossa pidetyistä puheista ja valtuuston jäsenten haastatteluja.