Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n uusi jäsenmikrokampanja …

Uutinen

SAK:n uusi jäsenmikrokampanja käynnistyi

Yhteistyökumppaniksi valittiin Pohjanmaan Mikro Oy Pomi

SAK on tänään käynnistänyt uuden jäsenmikrokampanjan. Kampanja on jo järjestyksessään neljäs, mutta aikaisemmista jäsenmikrokampanjoista poiketen uusi kampanja on pysyvä, joten laitteet ovat jatkuvasti tarjolla jäsenetuna. Jäsenmikrokampanja suunnataan erityisesti niille SAK:n jäsenille, jotka arvostavat sitä, että saavat SAK:n jäsenmikropaketin kautta kerralla kaiken tarvitsemansa tukipalveluja myöten.

Jäsenmikrokampanjan lähtökohtana on antaa SAK:n jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen mahdollisuus päästä mukaan tietoyhteiskuntakehitykseen kohtuullisin kustannuksin.

– Kampanja nivoutuu myös SAK:n tavoitteeseen saada tietoverkko kaikkien luottamushenkilöiden ulottuville. Alkaneen edustajakokouskauden aikana kaikille SAK:n luottamusmiehille, työsuojeluvaltuutetuille ja paikallisjärjestöille on tarkoitus saada Internet-yhteys ja sähköpostiosoite, kertoo SAK:n osastopäällikkö Eero Heinäluoma.

Laitteet valmistaa ja toimittaa kotimainen Pohjanmaan Mikro Oy eli Pomi. Yhtiö on perustettu vuonna 1991 ja se toimii Kempeleellä. POMI-tietokoneille on myönnetty oikeus Avainlippumerkin käyttöön. Pomi on aikaisemmin toteuttanut mm. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n vastaavan kampanjan.

– Pohjanmaan Mikro on panostanut POMI-tietokoneiden käytettävyyteen ja tutkitusti niitä pidetään eräinä markkinoiden helppokäyttöisimmistä tietokoneista. Erilaisissa lehtien ja puolueettomien tutkimuslaitosten tekemissä testeissä ja tutkimuksissa POMI-tietokoneet ovat menestyneet loistavasti koko olemassaolonsa ajan. Yhteenvetona voin lyhyesti sanoa, että POMI tietokoneet kuuluvat markkinoidemme ehdottomaan kärkijoukkoon, niin testaajien kuin käyttäjienkin mielestä, toteaa Pomin toimitusjohtaja Jari Karsi.

Kampanja koostuu kolmesta erilaisesta pöytämikropaketista, jotka on tarkoitettu kodin peruskäyttöön (SAK:n perusmikro), vaativaan kotikäyttöön (SAK:n tehomikro) ja yhdistysten käyttöön (SAK:n järjestömikro). Lisäksi kampanja sisältää myös kannettavan tietokoneen (SAK:n kannettava).

SAK:n pöytämikropaketit ja kannettava tietokone sisältävät mm. kirjoittimen, suomenkielisen Microsoft WIN 98 SE tai Win Millennium -käyttöjärjestelmän, suomenkielisen Microsoft Works 2000 -ohjelmiston (järjestömikrossa MS Office 2000 Premium), tiedonpalautusohjelmiston, Nortonin viruksentorjuntaohjelmiston sekä SAK-MTV3 Internet-liittymän. Kokoonpanoja voi myös muokata erilaisten optioiden avulla (esim. kirjoittava CD-asema, toinen kovalevy, viivakoodin lukukynä, sähköinen henkilökortin lukija ja web-kamera).

Jäsenmikropakettien kokoonpanot tarkistetaan kuukausittain. Pakettien hinnat vaihtelevat 6 490 mk:sta (perusmikro) 13 990 mk:aan (järjestömikro) ja hintataso pyritään jatkossa pitämään samana, vaikka kokoonpanoja tarkistetaankin.

SAK:n perusmikrosta toimitetaan tällä viikolla esittelykoneet seuraaville paikkakunnille: Maarianhamina, Mikkeli, Tampere, Jyväskylä, Lappeenranta, Rovaniemi, Pori, Vaasa, Joensuu, Oulu, Kuopio, Helsinki ja Turku. Suurin osa esittelykoneista sijaitsee SAK:n aluepalvelukeskuksissa; tarkat osoitteet löytyvät Internet-osoitteesta www.sak.fi/jasenmikro. Perusmikroja toimitetaan myös Kiljavan opistoon opetuskäyttöä varten.

Myös edellisten kampanjoiden aikana jäsenmikron hankkineet on otettu jäsenmikrokampanjassa huomioon. Pomi hyvittää vanhasta jäsenmikrosta vaihdossa 1 100 mk ja tukee vanhan jäsenmikron kokoonpanon päivittämistä.

Toimitukset alkavat syyskuussa

Ensimmäiset jäsenmikropaketit toimitetaan 10.9.2001 mennessä (teho- ja järjestöpaketit 25.9.2001 mennessä), sen jälkeen toimitusaika on korkeintaan yksi viikko tilauksesta. Paketteihin kuuluu valtakunnallinen kotiinkuljetus (postiennakolla maksettaessa postiin).

SAK:n jäsenmikrokampanja koskee kaikkia SAK:n jäsenliittojen jäseniä, henkilökuntaa sekä ammattiosastoja. Kampanjassa ovat mukana myös Suomen Journalistiliiton, SAKKI ry:n, Suomen Näyttelijäliiton, Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry:n ja Toimihenkilöunionin jäsenet, henkilökunta ja ammattiosastot.

Tarkemmat tiedot SAK:n jäsenmikropakettien kokoonpanoista, hinnoista, eri optioista, päivitysvaihtoehdoista, tilaamisesta jne. löytyvät Internet-osoitteista www.sak.fi/jasenmikro ja www.pomi.fi/sak/sak.html.

SAK:n ensimmäinen jäsenmikroprojekti aloitettiin keväällä 1998 ja sitä jatkettiin vielä kahdessa vaiheessa seuraavana vuonna. Projektin aikana jäsenmikropaketteja tilattiin yhteensä noin 15 000 kappaletta.

SAK:n viimevuotisen jäsenkyselyn mukaan SAK:laisista joka kuudes (17 %) suunnitteli tietokoneen hankkimista vuoden sisällä melko tai erittäin todennäköisesti. Luottamustehtävissä olevista tietokoneen hankkimista suunnitteli joka neljäs (24 %).