Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n teollisuusalojen neuvott…

Uutinen

SAK:n teollisuusalojen neuvottelukunta: Ehdotus päästökauppadirektiiviksi on susi

Hiilidioksidien päästökauppa on parhaillaan europarlamentin käsittelyssä.

Metallityöväen Liiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan mukaan Suomen tai EU:n ei pidä lähteä toteuttamaan etukäteen omaa hiilidioksidien päästökauppadirektiiviä ainakaan komission ehdottamalla tavalla. Hänen mukaansa tärkeintä olisi nyt saada Yhdysvallat, Australia, Kanada ja Kiina sekä mahdollisesti myös Venäjä mukaan Kioton ilmastosopimukseen.

Vuorenmaa avasi SAK:laisen teollisuusalojen neuvottelukunnan järjestämän EU:n hiilidioksidien päästökauppaa käsittelevän keskustelutilaisuuden tänään Helsingissä.

Metalliliitto kuten SAK:kin suhtautuvat komission päästökauppaa koskevaan direktiiviehdotukseen torjuvasti. Komissio ehdottaa, että EU-maiden kesken aloitettaisiin vuonna 2005 hiilidioksidipäästöjen kauppa mm. energia- ja terästeollisuusyritysten kesken. Saastuttavat yritykset voisivat ostaa päästöoikeuksia yrityksiltä, jotka eivät käytä kaikkia päästöoikeuksiaan. Direktiiviehdotus sisältää myös maakohtaiset päästörajat.

Direktiiviehdotus on parhaillaan europarlamentin käsittelyssä, jossa siihen on tehty lukuisia muutosehdotuksia. Keskustelutilaisuudessa puhuneet europarlamentaarikot Eija-Riitta Korhola (kd) ja Reino Paasilinna (sd) suomivat direktiiviehdotusta erityisesti siitä, että se rankaisee yrityksiä, jotka ovat vapaaehtoisesti vähentäneet päästöjään.

– Suomalaisyritykset ovat keskimäärin paremmalla ekologisella tasolla kuin niiden eurooppalaiset kilpailijat. Tämä tulisi päästökaupan alkujaossa ottaa huomioon palkitsemalla vapaaehtoisesti päästöjään vähentäneitä, Korhola esitti.

Suomi on tehnyt direktiiviin useita varauksia. Suomi mm. ehdottaa, että päästökauppa olisi aluksi vapaaehtoista. Jäsenmailla pitäisi myös aluksi olla itse oikeus päättää hiilidioksidipäästöjen kokonaiskiintiöstään. Ympäristöministeriön hallitussihteerin Oili Rahnaston mukaan Suomi on tuonut esiin, että direktiivi ei saisi aiheuttaa kilpailun vääristymiä ja yritysten aiemmat toimenpiteet päästöjen vähentämisessä olisi huomioitava.

Direktiiviehdotus on erityisen ongelmallinen suomalaiselle terästeollisuudelle, sanoi terästehdas AvestaPolaritin Tornion tehtaan pääluottamusmies Juha Lohiniva. Hänen mukaansa terästeollisuudelta olisi päästökiintiöitä määrättäessä poistettava se hiilidioksidipäästö, joka syntyy väistämättä teräksen valmistusprosessissa.

Lisätietoja EU:n päästökauppadirektiiviehdotuksesta ja Suomen kannoista löytyy ympäristöministeriön nettisivuilta www.ymparisto.fi.