SAK:n nuoret kesäduunarikiertueelle
SAK:laisten liittojen nuoret starttaavat tiistaina 22.4. perinteiselle kesäduunarikiertueelle. Viikon aikana nuoret vierailevat 10 ammattioppilaitoksessa ympäri Suomea kertomassa työelämään lähteville ja kesätöihin meneville nuorille työelämän pelisäännöistä eli työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista.
Kuluva vuosi on SAK:n virallinen Nuorten vuosi, joten monet nuorten työelämään liittyvät asiat ovat esillä toiminnassa ja päätöksenteossa.
– Ilmeisesti emme kuitenkaan ole pitäneet tarpeeksi meteliä siitä, että nuoret ovat tässä maassa kaikkein heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla, arvelee SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula.
– Nuoret ovat yhteiskunnassamme usein puskurityövoimaa. Epävarmuus työmarkkinoilla vaikeuttaa kiinnittymistä yhteiskuntaan, etenkin suurten kasvukeskusten asuntotilanne vaikeuttaa oman itsenäisen elämän aloittamista, jolloin myös perheen perustaminen pitkittyy.
– Uudelta hallitukselta toivoisimmekin selkeitä toimia nuorten yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi.
SAK:n nuorten mukaan liian usein tulee tietoon tapauksia, joissa nuoret työntekijät saavat työehtosopimuksia huonompaa palkkaa eikä heille makseta lomakorvauksia tai ilta- ja viikonloppulisiä. Siksi nuorille työntekijöille ja kesäduunareille onkin tarpeellista tiedottaa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Kesäduunarikiertueella halutaan muistuttaa nuoria mm. kirjallisen työsopimuksen merkityksestä ja luottamusmiehen asemasta työpaikalla.
– Työehtosopimuksessa sovitut määräykset koskevat myös nuoria kesäduunareita. Palkkoja, lomakorvauksia ja mahdollisia lisiä koskevat sopimukset ovat myös nuoren turvana, muistuttaa Eija Harjula.
SAK:n nuoret korostavat työsuojelumääräyksien merkitystä myös kesäduunareille. Kesätyöntekijä on huolella perehdytettävä työpaikan tapoihin ja työsuojeluohjeisiin. SAK:n nuoret kehottavatkin nuoria tarttumaan rohkeasti työhön, mutta myös pitämään huolta omista oikeuksistaan.
Lisätiedot
SAK:n nuorisosihteeri Eija Harjula, puh 050-1348
Muistilista hoidettavista asioista, kun olet saanut työpaikan
SAK:n nuorten kesäduunari-kiertue 22.-25.4.2003
Tiistai 22.4. Kuopio
9.00-13.00
Pohjois-Savon ammatillinen instituutti
Sammakkolammentie 2 C
Keskiviikko 23.4. Jyväskylä
9.00-13.00
Palvelualojen ammattioppilaitos ja tekninen ammattioppilaitos, Harjun toimipiste
Sepänkatu 3
Torstai 24.4. Mikkeli
9.00-13.00
Mikkelin ammattiopisto
Otavankatu 4
Perjantai 25.4. Heinola
9.00-13.00
Heinola-instituutti
Opintie 1
Tiistai 22.4. Vaasa
9.00-11.00
Vaasan ammattiopisto
(majoitus ja ravitsemis sekä kauppa ja hallinto)
Ruutikellarintie 2:n ja 4:n välinen iso parkkialue
12.00-14.00
Vaasan ammattiopisto
(tekniikka ja liikenne)
Sepänkyläntie 16
Keskiviikko 23.4. Seinäjoki
9.00-11.00
Seinäjoen ammattioppilaitos
Keskustan toimipiste, Kirkkokatu 10
12.00-14.00
Seinäjoen ammattioppilaitos
Törnävän toimipiste, Törnäväntie 24
Torstai 24.4. Vammala/Nokia
9.00-11.00
Nokian ammattioppilaitos
Kankaantaankatu 4
12.15-14.15
Vammalan ammattikoulu
Ratakatu 36
Perjantai 25.4. Tampere
9.00-11.00
Pyynikin ammattioppilaitos
Santalahdentie 10
12.00-14.00
Hervannan ammattioppilaitos
Hepolamminkatu 10