Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Matti Viialainen: Valtio…

Uutinen

SAK:n Matti Viialainen: Valtion omistajapolitiikan ohjaus yhteen ministeriöön

– Juuri nyt Sonera tarvitsee ennen muuta pätevän hallituksen, joka pystyy oikaisemaan uhkaavan syöksykierteen. Hallituksen valinnasta vastaa omistaja eli liikenne- ja viestintäministeriö. Ministeri Olli-Pekka Heinonen ja hänen virkamiehensä ovat päteviä tehtäviin, joihin heidät varsinaisesti on valittu: lainsäädännön valmistelussa ja toimeenpanossa. Heitä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole valittu päättämään suuren kansainvälisen IT-alan pörssiyhtiön asioista. Onkin liikaa vaadittu, että juuri liikenne- ja viestintäministeriöstä olisi ajoissa löytynyt se viisaus, jolla virheet olisi vältetty, totesi SAK:n apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen Valtion omistajapolitiikka -seminaarissa Finlandia-talolla keskiviikkona.

– Hallituksen jäsenten vastuun perään on kuitenkin kysyttävä. Erityisesti vastuu painaa hyvin palkattua hallituksen puheenjohtajaa Markku Talosta. Yhtiön strategia ja tärkeimmät päätökset kulkevat hallituksen kautta ja käytännössä vain se voi kyseenalaista toimivan johdon aikeet.

– Valtiovarainministeri Sauli Niinistö esitti Aamulehdessä jokin aika sitten, että valtionyhtiöiden ja valtion osakkuusyhtiöiden omistajaohjaus keskitettäisiin kauppa- ja teollisuusministeriöön. Kannatan ajatusta, sillä satojen miljardien omaisuutta on hoidettava niin suurella huolella ja asiantuntemuksella kuin suinkin. Se vaatii huippuosaajia, jotka pystyvät hoitamaan valtion salkkua vähintään yhtä hyvin kuin etevimmät pankkiiriliikkeet. Ennen muuta tarvitsemme päteviä hallituksen puheenjohtajia ja jäseniä yhtiöihin, joissa valtiolla on omistusta.

– Viimeistään seuraavassa hallitusohjelmassa valtion omistajapolitiikan ohjaus on siirrettävä yhteen ministeriöön ja sille on annettava todelliset mahdollisuudet johtaa ja kehittää omistettavia yhtiöitä. Vain näin päästään tilanteeseen, jossa häntä ei heiluta koiraa eli toimiva johto ei pyöritä omistajaa ja sen edustajia hallituksissa mennen tullen, Viialainen totesi.

– Johtajuus vaatii asiantuntemusta ja näkemystä kukin yrityksen toimialasta eikä sitä voida vaatia virkamiehiltä tai sattumoisin yhtiöiden hallitukseen haalituilta muiden yritysten kiireisiltä johtajilta. Tarvitaan muutamia kymmeniä ammattilaisia, joiden lojaliteetti isänmaalle on sataprosenttista ja yritysmaailman osaaminen parasta mahdollista tasoa. Heidän käsiinsä salkunhoito ja hallitustyöskentely voitaisiin uskoa.

– Valtion kolme tärkeintä omistusta ovat Sonera, Sampo ja Fortum. Valtio-omistaja on uskonut nämä suuryhtiöt ja miljardit kolmen miehen käsiin. He ovat toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander, konsernijohtaja Björn Wahlroos ja pääjohtaja Mikael Lilius. Nämä henkilövalinnat ovat nykyisen hallituksen omistajapolitiikan kovinta ydintä. Me kaikki pidämme peukkuja pystyssä, että valinnat olisivat onnistuneita.

Lisätietoja:
apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, puh. 040 760 6250