SAK:n Matti Huutola: Hallitus alitti ohjelmansa työllisyyspolitiikassa
– Työllisyyspolitiikassa tarvitaan ensi vaalikaudella täyskäännös, vaatii SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola.
– Aktiivisten toimien piiriin pitäisi saada työttömistä vähintään 30 prosenttia ja pitkäaikaistyöttömistä vähintään 50 prosenttia. Työvoimapolitiikan määrärahat pitäisi lisäksi sitoa työllisyystilanteeseen, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun on reagoitava vahvemmin, Huutola esittää.
Pitkäaikaistyöttömien paluu työmarkkinoille on vaikeaa. 90-luvun laman aikana työttömiksi jääneistä puolet ei koskaan palannut takaisin työelämään.
Nykyisen hallituksen ohjelmassa on kirjaus työllisyysmäärärahojen mitoittamisesta työllisyystilanteeseen.
– Hallitusohjelman maininta veronalennuksista on ylitetty, mutta maininta työvoimapolitiikan resurssien reagoimisesta työllisyystilanteeseen on alitettu. Suomi oli rikkaista maista yksi haluttomimmista lisäämään työllisyyspolitiikan voimavaroja laman aikana.
Matti Huutola puhui Varkaudessa lauantaina. Stora Enso päätti sulkea paikkakunnalta kaksi paperikonetta viime vuonna jättäen satoja ihmisiä työttömäksi.
– SAK:n tutkimuksen mukaan yli 50-vuotiaana sellu- ja paperitehtaista työttömäksi jääneistä vain alle kolmasosa on palannut työelämään kahden vuoden sisällä, Huutola kertoo.
– Työttömyysturvan lisäpäiväoikeus onkin syytä säilyttää, jotteivät ansiokkaan työuran tehneet palkansaajat tipahda köyhyyteen.
Lisäpäiväoikeudesta on tarkoitus neuvotella tänä vuonna.
SAK:n työllisyyteen ja työvoimapolitiikkaan liittyviin vaalitavoitteisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.sak.fi/vaalit.