Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Lauri Lyly: Työllisyydes…

Lauri Lyly

Uutinen

SAK:n Lauri Lyly: Työllisyydestä hallituksen ykköstavoite

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vaatii piakkoin uudistuvalta hallitukselta selkeitä toimia työllisyyden parantamiseksi.

Yli miljoonaa palkansaajaa edustavan SAK:n puheenjohtaja painottaa, että juhannuksen jälkeen uusiutuvan hallituksen on kaikissa päätöksissään huomioitava työllisyys.

– Suomessa on aivan liikaa työttömiä, kun maaliskuussa työttömyysaste kipusi jo 9,5 prosenttiin. Hallituksen onkin tehtävä kaikki mahdollinen taloudellisen toimeliaisuuden ja investointien hyväksi.

SAK:n valtuustossa Kiljavalla torstaina puhunut Lyly toisti palkansaajakentän terveiset tulevalle hallitukselle muistuttaessaan, että kehysriihen päätökset eläke- ja työttömyysturvan leikkauksista eivät saa toistua.

– Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhdessä valmisteltaviksi sovitut asiat on myös valmisteltava kolmikannassa – ei ilman työmarkkinajärjestöjä kuten taannoin tehtiin.

Kokonaisuus ratkaisee eläkeneuvottelut – Indeksileikkaus eläkepöytään?

SAK:n tavoitteena on perua eläkkeiden indeksileikkaus tai muuttaa se väliaikaiseksi niin, että eläkkeet palautetaan sovitussa ajassa alkuperäiselle tasolle. Muutoin edessä on pysyvä eläkeale.

– Jos asiaa ei saada muutettua, joudumme todennäköisesti nostamaan indeksiasian käynnissä oleviin eläkeneuvotteluihin, Lyly painotti.

Lyly painotti, että parhaillaan käytävissä eläkeneuvotteluissa haetaan kokonaisratkaisua. SAK:lle ratkaisussa on kyse myös oikeudenmukaisuudesta.

– Onko oikein, että vanhemmalla iällä tehty työura voi kerryttää jopa yli 20 prosenttia paremman eläkkeen kuin samanpituinen ja samalla palkalla nuorempana tehty ura?

SAK:n puheenjohtaja arvioi, että neuvotteluissa on mahdollista saavuttaa ratkaisu, jossa eläkkeet ja niiden rahoitus ovat historiallisella tavalla tasapainossa.

– Epävarman poliittisen toimintaympäristön takia tulokseen on tärkeää päästä jo sovitun mukaisesti eli syksyllä. Suomi tarvitsee nyt ratkaisun, jossa työurat pitenevät, ikääntyneiden toimeentulo turvataan ja nuorten luottamus eläkejärjestelmään varmistetaan.

Lauri Lylyn koko puhe

Lisätietoja valtuuston kokouksesta