Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Ihalainen: Panostus hyvi…

Uutinen

SAK:n Ihalainen: Panostus hyvinvointipalveluihin oikea ratkaisu

– Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien linjaukset hyvinvointipalveluiden – erityisesti terveydenhoitopalvelujen- ja tienpidon sekä rautateiden – kehittämispanostuksista ovat oikeita. Ratkaisu on viesti myös siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen on tärkeällä sijalla eduskunnan ja hallituksen politiikassa jatkossakin, totesi SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen Puu- ja erityisalojen liiton liittokokouksessa perjantaina.

– Ansiosidonnaisella sosiaaliturvalla on suuri merkitys köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä. Pitkäaikaistyöttömien työllistämisen jälkeen merkittävin lääke köyhyysongelmaan on ansioturvalle pääsyn helpottaminen mm. lyhentämällä työssäoloehtoa kymmenestä kuukaudesta kuuteen kuukauteen.

– Tulosopimuksessa päätetty työttömyyspäivärahan ansio-osaprosentin palauttaminen 45 prosenttiin on tehtävä sovitun mukaisesti. Mahdolliset tasokorotukset työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan on tehtävä siten, että lakisääteinen kytkentä ansioturvaan säilytetään.

SAK ottaa laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kantaa vuoden 2002 valtion tulo- ja menoarvioon maanantaina 18.6.2001.

Puu- ja erityisalojen liittokokous järjestetään Marina Congress Centerissä 15.-17.6. Tietoa kokouksesta löytyy liiton Internet-palvelusta www.puuliitto.fi.