SAK:n Huutola haastaa puolueet, kansalaisjärjestöt ja kirkon syrjäytymisen ehkäisyyn
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola esittää, että Suomessa koottaisiin laaja liike laatimaan syrjäytymistä ehkäisevää politiikkaohjelmaa. Huutola nostaisi köyhyysongelman ratkaisun maan ykkösasiaksi.
– Ryhmä vastaisi vuosituhannen vaihteessa kirkon johdolla toiminutta Nälkäryhmää. Mukana voisivat olla ay-liike, Elinkeinoelämän keskusliitto, puolueet, kirkko, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työttömien valtakunnallinen yhteistyöjärjestö sekä muita kansalaisjärjestöjä. Ryhmän ensimmäiset ehdotukset voitaisiin sisällyttää jo seuraavaan hallitusohjelmaan, Huutola kaavailee.
Myös työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen talous- ja työllisyysohjelmassa kiinnitetään huomiota syrjäytymisen ehkäisyyn. Asia nostettiin esille myös viime viikolla järjestetyssä Työttömien ihmisarvofoorumissa.
– Köyhyysongelman ratkaisemiseksi on ensiksi puututtava yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Tuloerojen kasvua on hillittävä oikeudenmukaisemmalla veropolitiikalla. Pääomatuloja on verotettava palkkatulojen lailla maksukyvyn mukaan, eli isotuloiset maksavat enemmän.
Matti Huutola on huolissaan terveyserojen kasvusta Suomessa. Asiakas- ja potilasmaksujen tasoja on alennettava, jotta kaikille voidaan turvata tosiasiallinen mahdollisuus päästä hoitoon. Huutola haluaa myös ulottaa työterveyshuollon palvelut työttömille, kuten Ahtelan työryhmä on jo aiemmin esittänyt.
– Köyhyyteen ajautumista ehkäisisi työttömyysturvan tason nostaminen sekä perusturvaa että ansio-osaa korottamalla. Työttömyysturvajärjestelmää on lisäksi yksinkertaistettava. Ikääntyvien työttömien toimeentuloa ei puolestaan pidä vaikeuttaa rajoittamalla työttömyysturvan lisäpäiväoikeutta, kokosi Huutola uuden työryhmän asialistalle.
Matti Huutola puhui Baltic Princessillä Vasemmistoliiton 20-vuotisjuhlaristeilyllä.