SAK:n edustajisto vaatii totaalistoppia häirinnälle
SAK:n edustajisto tuomitsee kaiken seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen työpaikoilla.
Edustajisto muistuttaa päätöslausumassaan, että työnantajalla on vastuu suojata työntekijänsä sekä puuttua heihin kohdistuvaan häiritsevään ja uhkailevaan käytökseen.
– Kaikilla työntekijöillä on ihmisoikeudet, eikä häirinnän sietäminen saa olla osa mitään ammattia. Työpaikka ei ole lihatiski.
SAK:n ohjeistus seksuaalisen ja sukupuolisen häirinnän uhreille, häirintää todistaville työtovereille ja häiritsijälle
Heikoimmassa asemassa olevien työehdoista huolehdittava
Käynnissä oleva liittokierros on osoittanut, että Elinkeinoelämän keskusliitto vahtii neuvotteluja tiukalla otteella. Työnantajapuolen neuvottelijat piiloutuvat mieluummin valtakunnansovittelijan selän taakse, kuten hiihtokeskus- ja ohjelmapalvelualalle julistettu työsulku osoittaa.
SAK:n edustajisto edellyttää, että työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisut tehdään tällä kierroksella aidosti liitto- ja alakohtaisesti. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli kaikkein heikoimmassa asemassa olevien työntekijöiden palkkakehityksestä ja työehdoista.
Opiskelijat ansaitsevat laadukkaan koulutuksen
Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat säästöt uhkaavat sekä nuorten että aikuisten osaamisen kehittämistä. Samalla ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja asettaa haasteita koulutuksen laadulle, edustajisto toteaa.
– Työpaikka toimii hyvänä oppimisympäristönä, jos opetuksen ja ohjauksen resurssit ovat kunnossa. Opiskelijoiden ohjaaminen ja opettaminen vaatii aikaa, mikä on otettava huomioon työjärjestelyissä.
Opiskelijat ovat työelämässä ensisijaisesti oppimassa, eikä heitä ei saa käyttää korvaavana työvoimana, SAK:n edustajisto tähdentää.
Lisää SAK:n edustajistosta www.sak.fi/edustajisto.