Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:n Anu-Tuija Lehto: Yhdenve…

Uutinen

SAK:n Anu-Tuija Lehto: Yhdenvertaisuutta koskevaa valvontaa on tehostettava

Lakimies Anu-Tuija Lehto

Suomen yhdenvertaisuus- lainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa. Uudistuksen lähtökohtana on, ettei nykyistä tasoa heikennetä vaan että tasoa pyritään entisestäänkin parantamaan. SAK:n tavoitteita uudistuksessa ovat ihmisoikeuksien parantaminen ja oikeussuojan tehostaminen. Myös yhdenvertaisuutta koskevaa koulutusta ja tiedotusta on lisättävä.

– Työpaikoilla olisi sisäistettävä se, että työntekijöitä on kohdeltava tasa-arvoisesti niin työhönotossa, palkkauksessa kuin muutoinkin. Jos tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät kuitenkaan toteudu, on oltava nopeita ja tehokkaita keinoja tilanteeseen puuttumiseksi. Tällainen keino voisi olla työehtosopimusjärjestelmää ja työsuojeluorganisaatiota täydentävä työpaikkasovittelu. Myös työsuojelupiireille on taattava riittävät oikeudet ja resurssit, vaatii lakimies Anu-Tuija Lehto SAK:sta.

– Lisäksi yhdenvertaisuuslainsäädännön valvontaa on tehostettava. Järjestöille olisi saatava kanneoikeus, jotta mm. ammattiliitto voisi nostaa kanteen syrjintätapauksissa, esimerkiksi jos ulkomaalaisille työntekijöille ei makseta työehtosopimuksen mukaista palkkaa, Lehto jatkaa.

Voimassa oleva yhdenvertaisuuslaki ja työsopimuslaki kieltävät työnhakijoiden asettamisen eri asemaan mm. sukupuolisen suuntautumisen tai poliittisen toiminnan takia. Työnantajalta edellytetään työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua myös silloin, kun kysymys on työoloista, työehdoista, henkilöstökoulutuksesta tai uralla etenemisestä. Ketään ei myöskään saa syrjiä sen takia, että puoliso osallistuu yhteiskunnalliseen toimintaan.

– Työn sujuvuuden kannalta on tärkeää, että työpaikka on tasa-arvoinen eikä ketään syrjitä esimerkiksi etnisen taustan, sukupuolisen suuntautumisen, perhesuhteiden, sukupuolen, terveydentilan tai iän takia. Ay-toiminnan kannalta on tärkeää, että luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asema on turvattu. Määräaikaisia tai osa-aikaisia työntekijöitäkään ei saa asettaa eri asemaan vakituisten ja kokoaikaisten työntekijöiden kanssa vain työsuhteen laadun perusteella, korostaa Anu-Tuija Lehto.

Työpaikoilla luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat tärkeitä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden valvojia. SAK on pyrkinyt helpottamaan näiden työtä julkaisemalla luottamushenkilön tasa-arvo-oppaan, jossa käsitellään sekä tasa-arvolain että yhdenvertaisuuslain mukaisia oikeuksia ja velvollisuuksia.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat lisäksi yhdessä julkaisseet koulutusaineiston työelämän yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden edistämiseksi. Mahmoud, Mertsi ja Maija – Monimuotoinen työyhteisö ja syrjimätön työn arki -aineiston tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja vähemmistöjen osallisuutta työelämässä, työpaikoilla ja ammatillisessa toiminnassa.

Molemmat oppaat löytyvät oikeanpuoleisen palstan linkin kautta.